Yhdysvaltain Beirutin-suurlähetystöä kohti kranaatteja

Kaksi rakettikuljetteista kranaattia räjähti tänään Yhdysvaltain Beirutin-suurlähetystön lähellä. Tiedot räjähdyksen taustasta ja tapahtumien kulusta olivat kuitenkin vielä illalla epäselvät.

Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut iskussa eivätkä kranaatit vahingoittaneet lähetystöä. Libanonilaisten turvallisuuslähteiden mukaan kranaatit räjähtivät laukaisupaikalleen metsikössä noin 700 metrin päässä suurlähetystöalueesta. Paikalta löytyi kaukolaukaistavia raketinsytyttimiä, jotka eivät saaneet raketteja lentämään kohti suurlähetystöä, jos tämä oli edes tarkoituksena. Räjähtäneet kranaatit löytyivät 15 metrin päästä raketeista.

Nimettömänä pysytellyt Libanonin hallituksen ministeri arveli, etteivät räjäyttäjät halunneet aiheuttaa vahinkoa, vaan ainoastaan melua ja pakokauhua Libanonin poliittisen tilanteen horjuttamiseksi. Samaa mieltä olivat myös tutkijat. Libanonin pääministeri Rafik Harir ja Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton tapasivat toisensa Washingtonissa neljä päivää ennen räjähdystä. Beirutin pohjoisessa esikaupungissa räjähti päivä kyseisen tapaamisen jälkeen autopommi, joka tappoi kaksi ihmistä. Aseellisen islamilaisryhmän, Islamilaisen pyhän sodan, itsemurhaterroristit räjäyttivät vuonna 1983 silloin meren rannalla sijainneen Yhdysvaltain Beirutin-suurlähetystön surmaten 63 ihmistä.

Nykyinen suurlähetystörakennus, joka sijaitsee Awkarin niemellä 10 kilometriä kaupungin keskustasta pohjoiseen, joutui seuraavana vuonna Islamilaisen pyhän sodan iskun kohteeksi. Surmansa sai noin 50 ihmistä.

Yhdysvallat kumosi viime vuonna kiellon, jonka mukaan maan kansalaiset eivät saaneet matkustaa Libanoniin. Yhdysvallat on kuitenkin korostanut Libanonin olevan vaarallista aluetta edelleen. Suurlähetystön mukaan kukaan ei ole uhkaillut lähetystöä sen jälkeen, kun Yhdysvallat kumosi matkustuskiellon.
(Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat