Yhdysvaltain avaruusprojekti vaikeuksissa

Yhdysvaltain avaruushallinnon pitkään valmistelema Saturnus-planeetan tutkimushanke törmää yhä uusiin vaikeuksiin. Mm. tutkijoista ja terveysviranomaisista koostuva ryhmä vaatii nyt presidentti Clintonia lykkäämään tutkimusluotaimen laukaisua.

Hankkeen vastustajien mukaan luotaimen plutonium-polttoaine synnyttää liian suuren terveys- ja ympäristöriskin.

Cassini-projekti kompuroi pahoin aivan kalkkiviivoilla. Luotain oli määrä laukaista avaruuteen Titan IV -kantoraketin kyydissä vajaan kuukauden kuluttua, 6. lokakuuta. Viime viikolla Yhdysvaltain kansallinen ilmailu- ja avaruushallitus ilmoitti, että laukaisua joudutaan ilmeisesti lykkäämään teknisten murheiden takia.

Ongelmat liittyivät laukaisualustan ilmastointijärjestelmään, joka oli puhaltanut jäähdytysilmaa kapseliin sillä seurauksella, että kapselin vaahtoeristeet olivat turmeltuneet.

Nyt kannoksi Cassini-kaskeen on noussut ryhmä tutkijoita, insinöörejä ja terveysviranomaisia sekä ydinvoiman vastustajia. Onpa joukossa yksi entinen Nasan virkailijakin. Ryhmä on vedonnut Valkoiseen taloon, jotta laukaisua lykättäisiin luotaimen plutonium-polttoaineessa piilevän riskin vuoksi.

Vetoajien mukaan laukaisun epäonnistumisen seuraukset voisivat olla kohtalokkaat. Jos raketti räjähtäisi heti kättelyssä tai päättäisi palata Maan ilmakehään, saattaisi luotaimen 33 kilon plutonium-lasti synnyttää suurta tuhoa, hanketta vastaan haraavat varoittavat. He vaativat projektia pantavaksi jäihin, kunnes käytettävissä on aurinkovoimaan perustuva ratkaisu.

Tutkimusmatkan kustannukset nousevat ilman viivytyksiäkin yli 18 miljardin Suomen markan. Jos laukaisua siirrettäisiin joulukuuhun, luotain saavuttaisi Saturnuksen vasta vuonna 2006 - yli kaksi vuotta laskettua aikataulua jäljessä.
(MTV3/Pekka Karppinen)


Lue myös:

    Uusimmat