Yhdysvalloissa todettu eniten koronatartuntoja maailmassa – Trumpilta järeä määräys: yrittää saada lakiteitse General Motorsin valmistamaan hengityskoneita

10:27
Katso video: Trump on lopettamassa karanteenit, vaikka korona leviää vauhdilla – "Yhdysvallat on nyt siinä tilantessa kuin Kiina kuukausi sitten"

Yhdysvalloissa vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä on ylittänyt sadantuhannen rajan. Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan maassa on jo yli 101 000 koronavirustartuntaa.

Katso yllä oleva video: Katso video: Trump on lopettamassa karanteenit, vaikka korona leviää vauhdilla – "Yhdysvallat on nyt siinä tilantessa kuin Kiina kuukausi sitten"

Lähes puolet näistä on todettu New Yorkin osavaltiossa. New Yorkissa potilaiden määrä on kasvanut nopeasti, ja osavaltiossa on pulaa tehohoidon paikoista, suojavälineistä sekä hengityskoneista.

Kuolemantapauksia Yhdysvalloissa on tilastoitu toistaiseksi reilut 1 600. Perjantaina on ilmoitettu jo yli 400 kuolemantapauksesta, mikä on suurin määrä tähän asti.

Yhdysvalloissa on todettu enemmän koronavirustartuntoja kuin missään muussa maassa.

Kuolintilastossa ykkösenä olevassa Italiassa on yli 86 000 tartuntaa ja koronavirusepidemian kotimaassa Kiinassa yli 81 000 tartuntaa.

Yhdysvallat on kuolemantapausten määrässä vielä Italian, Espanjan, Kiinan, Iranin ja Ranskan takana, mutta tartuntojen suuri määrä ennakoi myös kuolemantapausten määrän nopeaa kasvua.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence sanoi perjantai-illan lehdistötilaisuudessa, että maassa on tehty yli 685 000 koronavirustestiä.

Yhdysvalloissa monet osavaltiot ovat ottaneet käyttöön laajoja liikkumisrajoituksia, mutta kaikkialla rajoituksia ei ole voimassa, eikä presidentti Donald Trump kannata maanlaajuisia rajoituksia.

Trump yrittää saada lakiteitse General Motorsin valmistamaan hengityskoneita

Presidentti Donald Trump on antanut määräyksen, jonka tarkoituksena on pakottaa autonvalmistajajätti General Motors valmistamaan hengityskoneita.

Yhdysvalloissa on tarvetta lisälaitteistolle, kun virustartuntojen määrä maassa kasvaa.

Trump turvautui harvoin käytettyyn puolustustarvikkeiden valmistamista koskevaan lakiin, joka on suunniteltu sota-ajalle.

Sen avulla yksityisiä yrityksiä voidaan määrätä valmistamaan puolustustarvikkeita.

General Motorsin kanssa on käyty asiasta neuvotteluita, mutta presidentin mukaan asioihin täytyi panna vauhtia.

Trumpin mukaan uusimmat toimet varmistavat hengityskoneiden nopean tuotannon ja säästävät ihmishenkiä.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja