Yhdysvalloissa keksittiin vaihtoehto etäopetukselle – luokkahuoneita rakennetaan kannoista koulujen pihoille

Kantoja ja heinäpaaleja: näin kouluissa torjutaan koronaa Yhdysvalloissa 0:43
Tässäkö ratkaisu koulujen koronaongelmaan? Koulun pihalle muutama kanto ja avot: oppitunti voi alkaa!

Muutama kanto ja tarpeeksi tilaa. Siinä kaikki, mitä korona-ajan koululuokka vaatii – ainakin melkein.

Osa kouluista on alkanut toden teolla suunnitella opetuksen järjestämistä ulkona pandemian runtelemassa Yhdysvalloissa.

CNN kertoo Mainen osavaltiossa sijaitsevan Portlandin kaupungin koulutoimen suunnitelmista. Siellä ajatellaan, että yksinkertaisimmillaan oppimiseen tarvitaan vain pihamaalta löytyvät kannot.

– Emme havittele suuria parannuksia infrastruktuuriin, mutta jos laitamme muutaman heinäpaalin sinne tai kantoja ja tukkeja tänne ja markiisin, niin yhtäkkiä meillä on kasassa luokkahuone, Portlandin julkisten koulujen apulaistarkastaja Aaron Townsend sanoo.

Katso tyylinäyte ulkoluokan rakentamisesta yllä olevalta videolta.

Samansuuntaisia suunnitelmia on muuallakin päin maata. San Franciscossa ollaan oltu kiireisiä kantoja keräillessä, kertoo NBC News. Myös ainakin Detroitissa ollaan tosissaan ulko-opetusta aloittamisen kanssa.

Virus tarttuu huonommin ulkona

NBC Newsin mukaan osa opettajista on kuitenkin skeptisiä ulkona järjestetyn opetuksen suhteen, sääolot kun ovat niin muuttuvaiset. Laajalti opetusta annetaankin Yhdysvalloissa etänä.

Syy epätavallisille suunnitelmille on ilmeinen. Koronavirus tarttuu tutkitusti heikommin ulkona.

Viruksen leviämien kouluissa on huolettanut Suomessakin. Uudet lukuvuodet ovat alkaneet kuluvalla viikolla lähes koko Suomessa, ja toistaiseksi opetukseen on palattu pulpettien ääreen.

Olisiko kannoista ratkaisuksi toisen aallon pahetessa?

Lue myös:

    Uusimmat