Yhdysvalloissa junaturma

Yhdysvalloissa junaturmassa on saanut surmansa ainakin ainakin kuusi ihmistä.

Junturma 19.4. 2002

Ainakin kuusi ihmistä on kuollut matkustajajunan suistuttua raiteilta Pohjois-Floridassa, Yhdysvalloissa. Keskiyöllä Suomen aikaa tapahtuneen onnettomuuden syystä ei ole tietoa.

Ilmakuvat kertovat karua kieltään onnettomuudesta. Junan suistuttua raiteiltaan lähes 100 matkustajaa jäi loukkuun kaatuneisiin vaunuihin. Osa onnistui pelastautumaan ulos vaunujen ikkunoista ja pelastustyöntekijät saivat loput matkustajat ulos junasta. Kaikkiaan onnettomuudessa loukkaantui noin 150 matkustajaa. Ainakin kahdenkymmenen vammat vaativat sairaalahoitoa.

Floridasta Washingtonin suuntaan matkalla olleessa junassa oli kaikkiaan 427 matkustajaa. Raiteilta suistuminen tapahtui noin 70 kilometrin päässä junan lähtöasemalta Crescentin kaupungin kohdalla Pohjois-Floridassa. Valtaosa matkustajista oli Floridan lomalta pohjoiseen palaavia turisteja.

Onnettomuuden syystä ei ole toistaiseksi minkäänlaista tietoa. Paikalle lähetettiin välittömästi turman jälkeen tutkintaryhmä selvittämään tilannetta. Onnettomuusjunan omistamalle Amtrak-yhtiölle onnettomuus oli jo toinen vuoden sisällä.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 19.04.2002)

Lue myös:

    Uusimmat