Yhdysvalloissa jo 20 joukkosurmaa vuodesta 1999

Yhdysvalloissa on sattunut jo kaksikymmentä suurta massa-ampumista vuodesta 1999 saakka. Viimeisin ikävä joukkosurma sattui eilen, kun olutkuski ampui kahdeksan työtoveriaan Connecticutin osavaltiossa. Alla on listattuna pahimmat joukkosurmat Yhdysvaltain yksitoistavuotisesta lähihistoriasta.

1999: Littleton, Colorado. Kaksi teini-ikäistä poikaa tappaa 12 oppilasta ja yhden opettajan Columbinen lukiossa. Tämän jälkeen tekijät ampuvat itsensä.

Atlanta, Georgia. Osakekauppias riehuu koko päivän aseen kanssa ja tappaa 12 ihmistä. Kuolleiden joukossa ovat myös hänen vaimonsa ja kaksi lasta. Teon jälkeen mies ampuu itsensä.

Fort Worth, Texas. Asemies tunkeutuu rukoushuoneeseen ja tappaa kuusi ihmistä sekä itsensä.

2002: Washington DC. Tarkka-ampujan lailla tähtäävä mies ampuu kymmenen ihmistä Washingtonin alueella. Osa ampumisista suoritetaan auton perältä.

2003: Chicago. Potkut saanut työntekijä tappaa kuusi entistä työtoveriaan puoliautomaattipistoolilla. Tappajalla on pitkä pidätysrekisteri, esimerkiksi aseellisista rikoksista.

2004: Birchwood, Wisconsin. Metsästäjä avaa tulen SKS-rynnäkkökiväärillä ja tappaa kuusi metsästäjää. Kaksi metsästäjää haavoittuu.

2005: Brookfield, Wisconsin. Mies ampuu 22 kertaa jumalanpalveluksessa tappaen seitsemän ihmistä.

2006: Nickelmines, Pennsylvania. Kahdella kiväärillä ja puoliautomaattiaseella varustautunut rekkakuski tappaa viisi koulutyttöä teloitustyyliin amishien koulussa. Kuusi lasta loukkaantuu vakavasti. Mies tappaa lopulta itsensä.

2007: Blacksburg, Virginia. Opiskelija ampuu 47:ää ihmistä Virginia Techissä. 32 kuolee, ja tämän jälkeen tekijä tappaa itsensä. Tapaus on Yhdysvaltain suurin joukkoampumistapaus.

Omaha, Nebraska. Yhdeksän kuolee ja viisi loukkaantuu 20-vuotiaan ampujan toimesta ostoskeskuksessa. Ampujan varustuksena on armeijatyylinen rynnäkkökivääri.

Carnation, Washington. Nainen ja poikaystävä ampuvat naisen kuusi perheenjäsentä, joista kaksi on lasta, 3- ja 6-vuotiaita. Ampuminen tapahtuu jouluaattona isokaliiberisilla pistooleilla.

2008: Chicago. Kuusi naista sidotaan ja heistä viisi ammutaan lähiön vaatekaupassa. Surmaajaa ei ole löydetty.

DeKalb, Illinois. Mies avaa tulen luentosalissa Pohjois-Illinoisin yliopistossa. Viisi opiskelijaa kuolee, 16 loukkaantuu. tämän jälkeen mies tappaa itsensä.

Alger, Washington. Mielenvikainen, vankilasta vapautettu mies ampuu kahdeksaa ihmistä, joista kuudelle laukaus on tappava.

Covina, California. Joulupukiksi pukeutunut mies avaa tulen joulujuhlassa ex-vaimonsa kotona. Yhdeksän ihmistä kuolee, kymmenentenä mies itse.

2009: Geneva County ja Coffee County, Alabama. Moneen kylään levittäytyvässä ampumisvälikohtauksessa 28-vuotias työtön mies tappaa 10 ihmistä. Kuolleiden joukossa oli hänen oma äitinsä ja pikkulapsi.

Pohjois-Carolina. Jykevästi aseistautunut asemies ampuu kahdeksan ihmistä kuoliaaksi pohjoiscarolinalaisessa hoitokodissa.. Monet uhreista on vanhuksia ja sairaita potilaita.

Santa Clara, California. Kuusi ihmistä ammutaan kuoliaaksi yhtäkkisessä murha-itsemurhassa. kalliilla asuinalueella Silicon Valleyssa.

Binghamton, New York. Kolmetoista ihmistä kuolee, kun asemies avaa tulen kuntakeskuksessa.

Fort Hood, Texas. Yhdysvaltain armeijan psykologi ampuu 13 ihmistä ja haavoittaa 42:ää.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat