Yhdysvalloissa asuntotuotanto virkistyi helmikuussa

Yhdysvalloissa uusien asuntojen rakentaminen on yllättäen viime kuussa lähtenyt nousuun. Tilastojen mukaan rakentaminen kohosi helmikuussa melkein neljänneksen tammikuun lukuihin verrattuna.

Yhdysvaltain kauppaministeriön mukaan helmikuussa rakennettiin 583.000 uutta asuntoa. Tammikuussa asuntotuotanto oli poikkeuksellisen syvissä pohjalukemissa: tammikuussa rakennettiin vain 466.000 uutta asuntoa, mikä on vähiten viiteenkymmeneen vuoteen.

Analyytikoille asuntorakentamisen virkoaminen tuli täytenä yllätyksenä. Monet jäivät analyyseissaan täysin sanattomiksi.

- Emme näe mitään erityissyytä, mikä selittäisi nousua. Kysynnän ollessa edelleen vähäistä, asuntotuotannon ei pitäisi nousta, sanoo analyytikko Ian Shepherdson.

Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka asuntotuotanto on yhden kuukauden aikana kivunnut, on asuntojen rakentaminen edelleen vähäistä esimerkiksi viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Juuri asuntomarkkinoiden romahdus Yhdysvalloissa oli suurin syy koko maailmassa alkaneeseen taantumaan.

Analyytikot eivät kuitenkaan usko, että viime kuukauden positiivinen kehitys kertoisi mitään pysyvää laman taittumisesta.

- Tämä on vain hetkellinen muutos, ei millään tavalla pysyvä, uskoo Shepherdson.

(MTV3-BBC)

Lue myös:

    Uusimmat