Yhdysvallat varautuu joukkorokotuksiin isorokkoa vastaan

Yhdysvaltojen liittovaltion terveysviranomaiset ovat valmiina antamaan koko maahan yksityiskohtaiset ohjeet mahdollisista joukkorokotuksista isorokkoa vastaan. Suunnitelman mukaan koko maan väestö pitää pystyä rokottamaan parin päivän aikana, jos tarve vaatii.

Lähinnä pelätään isorokon avulla tehtävää terrori-iskua. Suunnitelmassa ei kuitenkaan yksilöidä sitä, millaisessa tilanteessa joukkorokotukset aloitettaisiin. Rokotuksen pitäisi tehota vielä taudille altistumisen jälkeenkin.

Maan hallitus tilasi pian syyskuun terrori-iskujen jälkeen rokotetta niin paljon, että sitä riittää kaikille. Toimitukset ovat vielä kesken, mutta varastojen pitäisi olla täynnä lähiaikoina.

Rokotusohjelmasta tänään kertoneen Washington Post -lehden mukaan maassa on jo 100 miljoonaa rokoteannosta. Rokotettavia amerikkalaisia on noin 288 miljoonaa.

Viranomaiset pohtivat parhaillaan myös sitä, kenet pitäisi rokottaa varmuuden vuoksi jo etukäteen. Alustavien suunnitelmien mukaan valtaosalle sairaalahenkilöstöstä pitäisi tehdä näin.

Viranomaisia huolestuttaa kuitenkin se, että rokotus saattaa aiheuttaa erittäin vakavia sivuvaikutuksia. Isorokkorokotukset lopetettiin Yhdysvalloissa vuonna 1971.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat