Yhdysvallat vapautti Guantanamon vankeja

Yhdysvallat on vapauttanut joitakin vankeja Guantanamon vankilasta. Guantanamossa on edelleen yli 500 vankia, joista vain muutamia vastaan on nostettu syytteet.

Yhdysvallat on vapauttanut kuusi Guantanamo Bayn tukikohdassa Kuubassa pidettyä vankia. Puolustusministeriö Pentagonin mukaan vangit lähetettiin muihin maihin sen jälkeen, kun tutkimuksissa varmistui, etteivät he ole vihollistaistelijoita tai maan tiedustelutoiminnan kannalta merkittäviä henkilöitä.

Vangeista kaksi vapautettiin Saudi-Arabiaan, kaksi Afganistaniin sekä yksi Jordaniaan ja Sudaniin. Lisäksi tukikohdasta siirrettiin muihin maihin kaksi muuta vankia, joista toinen luovutettiin Espanjaan oikeudenkäyntiä varten. Lachen Ikassrien alias sheikki Hassanin epäillään olleen suunnittelemassa syyskuun 11. päivän New Yorkin terrori-iskuja neljä vuotta sitten.

Guantanamossa on edelleen yli 500 vankia, joista suurin osa on ollut vangittuna vuodesta 2001 lähtien, jolloin Taliban-hallinto nujerrettiin Afganistanissa. Vain muutamia vastaan on nostettu syytteet.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat