Yhdysvallat vahvistaa laivastoaan Persianlahdella

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan maan johto on määrännyt kaksi lentotukialusta joukkoineen siirtymään Persianlahdelle.

Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld on päättänyt joukkojen siirrosta Persianlahdelle.

Washington Postin mukaan Rumsfeld määräsi alkuviikosta huomattavan määrän maajoukkoja, taistelukalustoa ja sairaalatarvikkeita lähettäviksi Persianlahden maihin lähiviikkoina. Aiemmin tänään puolustusministeriön nimetön lähde kertoi, että Atlantin valtamerta kyntävä USS George Washington sekä jompikumpi Tyynen valtameren aluksista, joko USS Abraham Lincoln tai USS Kitty Hawk, on miehistöineen komennettu Persianlahdelle.

Puolustusministeriön viranomaisen mukaan lentotukialusten lisäksi lähelle Irakia suuntaa myös pienempiä taistelualuksia aseineen. Lisäksi liikkeelle on tiedon mukaan lähdössä jättimäinen uiva sairaala, jossa Yhdysvaltain merivoimat voisi hoitaa mm. kemiallisten tai biologisten aseiden vammauttamia sotilaita. Lentotukialuksilla on aikaa 96 tuntia ehtiä Persianlahdelle.

Asiantuntijoiden mukaan joukkojen siirrot ovat lopullisia valmisteluja mahdollista Irakin sotaa varten.

Amerikkalaissotilaita on alueella jo noin 65 000, joista osa Persianlahdella ja osa Turkissa. Yhdysvallat on ilmoittanut kasvattavansa määrää vielä 50 000:lla tammikuun aikana.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

(Kymmenen uutiset 28.12.2002)

Lue myös:

    Uusimmat