Yhdysvallat vähentää joukkojaan Persianlahdella

Yhdysvallat suunnittelee vähentävänsä lähiviikkoina joukkojaan Persianlahdella Irakin kriisiä edeltäneelle tasolle, Yhdysvaltain puolustusministeri William Cohen sanoi eilen.

Cohenin mukaan lentotukialus Independence lähti eilen Persianlahdelta kohti Yhdysvaltoja. Persianlahdella on vain yksi amerikkalainen lentotukialus ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun Irakin kriisi puhkesi marraskuussa. Cohen uskoo, ettei Independence-lentotukialusta korvata toisella, mutta korosti, että lopullisen päätöksen asiasta tekee presidentti Bill Clinton.

Myös F-117 stealth--hävittäjät ja muut taistelukoneet lähtevät Cohenin mukaan Persianlahdelta. Alueelle jäisi 17 000-20 000 sotilasta. Cohen puhui toimittajille matkallaan Chileen.

Jos jännitys alkaa jälleen kiristyä, Yhdysvaltain joukot voivat palata alueelle kahdessa vuorokaudessa. Persianlahdella on tällä hetkellä noin 37 000 Yhdysvaltain armeijan sotilasta ja lähialueiden lentotukikohdissa 355 taistelukonetta.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat