Yhdysvallat turtana järkytyksestä

Uutislähetyksiä ja kommentteja tämänpäiväisistä terrori-iskuista on leimannut turtunut epäusko: tällaista ei yksinkertaisesti voi tapahtua Yhdysvalloissa.

Miljoonat amerikkalaiset seurasivat suorana tv-lähetyksenä, kun molemmat New Yorkin World Trade Centerin tornit romahtivat. Tv-kameroiden seuratessa tuhannet ihmiset juoksivat paniikissa pitkin New Yorkin katuja, osa heistä rakennuksista pudonneen roskan peitossa.

Yhden tunnin aikana koko Yhdysvallat pysähtyi sen tosiasian eteen, että maassa on tapahtunut sen historian mittavin terrori-isku. Uhrien määrää ei uskalleta edes arvailla, mutta heitä on taatusti tuhansia. Yksinomaan kaapatuissa, iskussa käytetyissä koneissa oli ainakin 150 matkustajaa.

Pelastusmiehistö on yrittänyt saada ulos World Trade Centerin noin 50 000:tä työntekijää, mutta osa heistä on loukussa romahtaneiden tornien raunioissa. Tornit sijaitsevat keskeillä kiireisintä keskustaa ja rakennusten alakerroksissa sijaitsevissa kaupoissa on yleensä tuhansia asiakkaita.

Kaaos itärannikolla

Hämmennystä ja kaaosta sekä New Yorkissa että Washingtonissa on lisännyt se, että puhelinliikenne on ollut täysin jumissa ja valtaosa matkapuhelimista on mykkiä. New Yorkin kaupungin liikenne on jumissa. Lentoliikenteen seisauttaminen koko maassa lisää paniikkia.

Washington on hälytystilassa, kaikki virastot on suljettu, Valkoinen talo evakuoitu, samoin kongressirakennus sekä ulkoministeriö. Suomen suurlähetystö on evakuoitu. Koko kaupungin ja ympäristöalueiden palokunnat on määrätty hälytysvalmiuteen. New Yorkissa sijaitseva YK:n päärakennus on myös määrätty evakuoitavaksi. Paniikki on leviämmässä muuallekin maahan ja turvatoimia on tiukennettu kaikkialla.

Searsin torni Chicagossa on kiinni ja Los Angeles on pannut liikkeelle terrorismin vastaisen yksikkönsä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat