Yhdysvallat tiukkana hormonilihakiistassa

Yhdysvallat sanoo ryhtyvänsä vastatoimiin, mikäli EU ei kumoa hormonilihan tuontikieltoa. Yhdysvaltoja edustavan erikoisneuvottelijan Peter Scherin mukaan EU:n on ymmärrettävä, että se joutuu "maksamaan tietyn hinnan", mikäli unioni ei suostu kumoamaan kieltoa.

-EU:lla on vielä aikaa valmistella markkinoiden avaamista, Scher sanoi Kansallisen naudanlihantuottajien yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa Yhdysvalloissa eilen.

Scher myös lisäsi, että yhdysvaltalaiset ovat valmiita edelleen neuvottelemaan asiasta EU:n edustajien kanssa. Ulkomaan maatalousasioista vastaava Tim Galvin sanoi EU:n jo kuukausien ajan viestittäneen, ettei se aio noudattaa Maailman kauppajärjestön WTO:n asettamaa aikarajaa markkinoiden avaamiselle. EU:n pitäisi luopua amerikkalaislihan tuontikiellosta 13. toukokuuta.

Myös Galvinin mukaan Yhdysvallat on valmis keskustelemaan asiasta edelleen. EU:n pitäisi kuitenkin ilmaista, että unioni on valmis luopumaan tuontikiellosta, Galvin huomautti.

EU:n komissio päätti viime viikolla pitää voimassa kasvuhormoneilla tuotetun naudanlihan tuontikiellon. Selvitysten perusteella liha saattaa olla ihmiselle vaarallista, komissio perusteli päätöstään. WTO:n mielestä lihaan liittyvistä terveysriskeistä ei ole ollut riittävästi todisteita, ja järjestö onkin vaatinut EU:ta avaamaan markkinansa hormonilihan tuonnille.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat