Yhdysvallat teki ohjusiskun Irakiin

Yhdysvallat teki tänään ohjusiskun Irakiin kostoksi Irakin kurdialueille tekemille hyökkäyksille. Yhdysvallat ampui kaikkiaan 27 risteilyohjusta sotilaallisiin kohteisiin Irakin eteläosiin.

Irakin mukaan iskuissa kuoli viisi ihmistä ja yhdeksäntoista haavoittui. Irakin armeijan edustajan mukaan ohjuksia osui myös siviilikohteisiin, ja osa uhreista oli siviilejä.

Irakin johtaja Saddam Hussein kehotti tänään ilmatorjuntajoukkojaan ampumaan alas kaikki Irakin ilmatilaa loukkaavat liittoutuneiden koneet. Hän sanoi myös, ettei Irak enää tunnusta lentokieltovyöhykkeitä maan pohjois- ja eteläosassa.

Clinton: Jatkoiskut mahdollisia

Presidentti Bill Clinton ei sulkenut pois mahdollisia uusia iskuja Irakia vastaan. Kaikki riippuu hänen mukaansa siitä, mitä Saddam Hussein seuraavaksi tekee. Tiedot irakilaisjoukkojen vetäytymisestä eivät tähän asti ole olleet "rohkaisevia", Clinton sanoi.

Clintonin mukaan Irakin eteläistä lentokieltovyöhykettä laajennetaan Bagdadin tuntumaan.
-Tämä (laajennus) estää Saddamia valvomasta Irakin ilmatilaa Kuwaitin rajalta Bagdadin eteläisiin esikaupunkeihin ja rajoittaa merkittävästi Irakin kykyä ryhtyä hyökkäysoperaatioihin, Clinton sanoi televisiopuheessaan.
Lentokieltoalueen raja on jatkossa 33. leveyspiirillä 32. leveyspiirin sijaan.

Clinton sanoi myös, että YK:n suunnitelma antaa Irakin myydä rajoitettu määrä öljyä ruuan ja lääkkeiden ostamiseksi ei voi edetä näissä olosuhteissa.
-Meidän on tehtävä selväksi, että vastuuttomilla toimilla on seurauksensa tai nämä toimet lisääntyvät ... Tavoitteemme ovat rajalliset mutta selvät: panna Saddam maksamaan brutaaleista teoistaan ja vähentää hänen kykyään uhata naapureitaan ja Yhdysvaltain etuja.

Yhdysvaltain puolustusministerin William Perryn mukaan isku Irakiin oli oikeutettu, koska Irakin sotilastoimet olivat selvä uhka naapurimaille ja maailman öljynsaannille.

Saddam vähätteli iskua

Saddam Hussein sanoi televisioidussa puheessaan, että Yhdysvaltain ohjusiskut eivät aiheuttaneet juuri mitään vahinkoa. Hänen mukaansa ilmatorjunta oli myös onnistunut ampumaan alas suuren osan amerikkalaisten laukaisemista risteilyohjuksista, mutta hän ei täsmentänyt ohjusten määrää.

Yhdysvaltain puolustusministeriön edustaja kutsui ohjusiskua "tehokkaaksi". Ilmavoimien kenraalin Joseph Ralstonin mukaan hyökkäysten aiheuttamia tuhoja ei ole vielä saatu täysin arvioitua, mutta mitään merkkejä ei ole siitä, että irakilaiset olisivat ampuneet alas ohjuksia tai että niissä olisi ollut teknistä vikaa.

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan ohjukset ammuttiin B-52 -pommikoneista ja Persianlahden alueelle sijoitetusta sota-aluksista Etelä-Irakissa sijaitseviin komentokeskuksiin sekä tutka- ja ohjustukikohtiin.

Irak vetäytyy pohjoisen kurdialueilta

Vähän Saddamin jälkeen puhunut Irakin varapääministeri Tareq Aziz sanoi Irakin saavan tänään päätökseen vetäytymisen Pohjois-Irakin kurdialueilta. Hän kiisti tiedot, joiden mukaan irakilaisjoukot olivat lähestymässä Sulaiyamanian kaupunkia.

Valkoisen talon edustajan mukaan oli olemassa todisteita siitä, että Arbilin kaupungin viikonloppuna vallanneet irakilaisjoukot olivat "tunkeutumassa syvämmälle" Pohjois-Irakiin ja uhkasivat kurdiopposition hallinnollista keskusta Sulaimaniyaa.

Varapääministeri Azizin mukaan Yhdysvaltain hyökkäys oli vastoin kansainvälistä lakia, kun taas irakilaisjoukkojen "rajoitetut toimet" Arbilin kaupungissa olivat oikeutettuja. Joukot olivat vetäytyneet tukikohtiinsa useita tunteja ennen ohjusiskua, Aziz sanoi.

Irak lähetti Yhdysvaltain mukaan 30 000-40 000 sotilasta viikonloppuna pohjoisen kurdialueille tukeakseen toista alueella taistelevista kurdiryhmistä, Kurdistanin demokraattista puoluetta KDP:ta. KDP on käynyt alueella veristä taistelua Kurdistanin isänmaallisen unionin PUK:n kanssa.

UNHCR perusti hätätyöryhmän

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ilmoitti, että järjestö on perustanut "hätätyöryhmän", jonka on tarkoitus tehdä suunnitelmia siltä varalta, että Yhdysvaltain ohjushyökkäys aiheuttaisi pakolaisvyöryn Irakista. Joukkopaosta ei kuitenkaan vielä tänään näkynyt merkkejä.

UNHCR:n edustajan Ron Redmondin mukaan tilanne pohjoisirakilaisissa Arbilin ja Sulaimaniyan kaupungeissa oli rauhallinen. Arbilissa olevat UNHCR:n työntekijät kertoivat, että Irakin joukot näyttivät vetäytyneen kaupungista, jonka asukkaat yrittivät tiistaina palata normaalin päiväjärjestykseen, vaikka kaupungin vesi- ja sähköyhteydet olivat poikki.

Arbilin parlamenttirakennuksessa liehui vielä viime yönä Irakin lippu, mutta muualla kaupungissa sen sijaan liehuivat Kurdistanin demokraattisen puolueen KDP:n liput, kertoivat avustustyöntekijät.

Yhdysvaltain tekemä ohjusisku ei avustustyöntekijöiden mukaan ole vaikuttanut tilanteeseen Arbilissa.

UM: Irakissa ei tiettävästi suomalaisia

Irakissa ei ainakaan ulkoministeriön tietämän mukaan ole suomalaismatkailijoita. Ministeriöön ei myöskään ollut tänään tullut yhteydenottoja esimerkiksi sukulaistensa hyvinvoinnista huolestuneilta.
-Irakiinhan ei järjestetä mitään turistimatkoja, huomautetaan ulkoministeriön konsuliasioiden yksiköstä.

Mahdollisista yksikseen liikkuvista matkaajista ministeriössä ei yleensä ole tietoa, jos he eivät erikseen ilmoittaudu. Näitä ilmoittautumisia ei ole tullut. Irakiin on lisäksi erittäin vaikea päästä.
-Olettaisin, että siellä ei ole ketään, hallinnollinen avustaja Tuula Wakonen sanoo.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat