Yhdysvallat taas arvostelun kohteena teräskiistassa

Euroopan unionin 15 jäsenmaata ja viisi muuta maata syyttivät tänään Yhdysvaltoja kansainvälisten vapaakauppasääntöjen sarjarikkojaksi.

EU:n mukaan Yhdysvallat ei ole osoittanut Genevessä kahden päivän ajan käydyissä neuvotteluissa merkkiäkään siitä, että se harkitsisi uudelleen asettamiaan kiistanalaisia terästulleja.

EU:n edustaja sanoi, että kiista viedään Maailman kauppajärjestön WTO:n käsittelyyn toukokuun puoleen väliin mennessä, ellei Yhdysvaltain asenne muutu. EU:n lisäksi terästulleista ovat neuvotelleet Genevessä Japani, Kiina, Etelä-Korea, Sveitsi ja Norja.

20 maan ryhmä huomautti, että Yhdysvallat on hävinnyt tähän mennessä kaikki muiden maiden sitä vastaan nostamat kiistat WTO:ssa. Ryhmän mukaan terästullit eivät tule tekemään poikkeusta.

Yhdysvallat asetti maaliskuussa rangaistustulleja ulkomaiselle teräkselle väittäen ulkomaisten valmistajien käyttävän epäreiluja kilpailukeinoja.

EU ja muut teräksen tuottajat ovat sitä mieltä, että Yhdysvallat asetti tullit vastoin vapaakaupan sääntöjä suojatakseen omaa tehotonta terästeollisuuttaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat