Yhdysvallat suunnittelee Euroopan tukikohtiensa vähentämistä

Yhdysvaltojen Euroopassa sijaitsevien joukkojen komentaja, kenraali James L. Jones, sanoi tänään, että keskustelut Yhdysvaltojen sotilastukikohtien uudelleensijoittamisesta ovat täydessä käynnissä.

Jones sanoi aikovansa vierailla kaikissa sotilasliitto Naton jäsenmaissa sekä seitsemässä jäseneksi pyrkivässä Itä-Euroopan maassa heinäkuun loppuun mennessä. Suunnitelman tukikohtien uudelleensijoittelusta pitäisi olla valmiina vuoden päästä maaliskuussa.

Yhdysvaltojen on huhuttu harkitsevan monien tukikohtien sulkemista Saksassa vastatoimena maan sinnikkäälle Irakin sodan vastustukselle. Lisäksi maa aikoo keventää kylmän sodan päättymisen jälkeen tarpeettoman raskaaksi muodostunutta sotilaallista läsnäoloaan Euroopassa.

Yhdysvalloilla on Euroopassa 239 sotilastukikohtaa ja 116 000 sotilasta. Suurin osa sotilaista eli runsaat 80 000 on sijoitettu Saksaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat