Yhdysvallat: Suomi ei osa Irak-sotaa kannattavaa rintamaa

Yhdysvallat katsoo, että suomalaisten osallistumisen helmikuiseen diplomaattitapaamiseen ei merkinnyt sitoutumista voimatoimia kannattavaan Irak-linjaan.

Yhdysvallat kiistää väitteet, että se katsoisi Suomen sitoutuneen Irakin-sotaa kannattavaan rintamaan.

Yhdysvaltain ulkoministeriö ilmoitti eilen, ettei Suomen kutsumista mukaan Irakin jälleenrakentamista käsittelevään diplomaattitapaamiseen tule nähdä merkkinä siitä, että Suomi kuuluisi Yhdysvaltojen sota-aikeita tukevaan liittoumaan. Ulkoministeriön edustaja Richard Boucher totesi lehdistötilaisuudessa, että kutsu helmikuun lopulla pidettyyn tiedotustilaisuuteen lähetettiin useiden eri maiden lähetystöihin. Boucher painotti, etteivät kaikki kutsutut suinkaan ole luvanneet tukea Yhdysvaltojen Irak-politiikkaa tai osallistua sotaan.

-Tilaisuuden tavoitteena oli keskustella Irakin kehittämisestä ja erityisesti humanitaarista apua ja jälleenrakentamista koskevista kysymyksistä, Boucher sanoi.

Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Marc Grossman oli todennut aiemmin, että Washingtonissa 28. helmikuuta järjestettyyn tilaisuuteen oli kutsuttu ne maat, jotka olivat luvanneet Yhdysvalloille apua tai yhteistyötä Irak-kysymyksessä.

(MTV3-STT-AFP)

(Huomenta Suomi 12.03.2003)

Lue myös:

    Uusimmat