Yhdysvallat: Saddamin kaksi poikaa surmattu

Yhdysvaltain mukaan kaksi Saddam Husseinin poikaa on saanut surmansa. Irakin pääkaupungissa Bagdadissa on juhlittu tapahtunutta ammuskelemalla ilmaan. Myös pörssi reagoi nousulla uutiseen.

Yhdysvaltain viranomaiset ilmoittivat illalla, että Saddam Husseinin pojat Uday ja Qusay on surmattu Mosulin kaupungissa Pohjois-Irakissa. Asiasta kertoi myöhään illalla kenraali Ricardo Sanchez Bagdadissa. -Olemme varmoja, että Uday ja Qusay kuolivat, Sanchez sanoi.

Hänen mukaansa Yhdysvallat sai heidän sijainnistaan vihjeen, ja maksanee siis heistä luvatun löytöpalkkion. Saddamin pojat kuolivat kiivaassa yhteenotossa, jossa kaikkiaan neljä irakilaista sai surmansa. Surmansa saaneet olivat aiempien tietojen mukaan Saddamin hallinnon korkea-arvoisia virkamiehiä.

Yhdysvallat tulitti Mosulissa rakennusta, jossa Uday ja Qusay olivat, konetuliasein ja kranaatein. Rakennuksessa olleet vastasivat tuleen. Aiemmin illalla paikalliset asukkaat ja viranomaisten sanovat Saddamin poikien saaneen surmansa tulituksessa, mutta Valkoisen talon edustaja Scott McClellan ei voinut vahvistaa, että Uday ja Qusay olisivat kuolleet.

Samaan aikaan Bagdadissa pidätettiin paikallisten lähteiden mukaan ainakin Bu Issa -heimon johtaja sheikki Mohammad al-Zaidan sekä hänen poikansa. Heidänkin pidättämistään ennen käytiin tulitaistelu.


Useat bagdadilaiset juhlistivat tietoa Husseinin pahamaineisten poikien kuolemasta ammuskelemalla ilmaan, silminnäkijät kertoivat. -Uday ja Qusay ovat kuolleet, näimme sen televisiossa, sanoi Kalashnikovillaan ammuskellut Hassan Zaif. -Tämä on juhlaa, sanoi puolestaan Mukhalid Mohamed Hussein, 28.

Osakemarkkinat kääntyivät nousuun New Yorkissa sen jälkeen, kun uutinen Qusayn ja Udayn kuolemasta tuli julkisuuteen. Sekä teollisuusyhtiöiden Dow Jones että teknologiapainotteinen Nasdaq-indeksi lähtivät nousuun.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

(Aamu-uutiset 23.07.2003).

Lue myös:

    Uusimmat