Yhdysvallat petaa Blairille paikkaa Lähi-Idässä

Britannian väistyvä pääministeri toimisi erikoislähettiläänä, jonka tehtävänä olisi muun muassa kohentaa palestiinalaisalueiden oloja.

Yhdysvaltojen ylin johto suunnittelee Britannian pääministerille Tony Blairille pestiä Lähi-Idän erikoislähettiläänä.

Blairin tehtävänä olisi avittaa palestiinalaisvaltion muodostamista ja kohentaa yleisesti ottaen palestiinalaisalueiden oloja. Hän raportoisi tehtävistään niin sanotulle Lähi-Idän kvartetille, johon kuuluvat Yhdysvallat, Venäjä, YK ja EU.

Asiasta kertoivat tänään useat yhdysvaltalaissanomalehdet, jotka siteerasivat viranomaislähteitä. Lehtien mukaan pohjatyötä Blairin nimityksen hyväksi on tehnyt erityisesti Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush.

Blairin työ pääministerinä päättyy kesäkuun 27. päivänä. Hän on ehtinyt toimia virassa 10 vuotta. Blair on Bushin läheisin liittolainen, joten hänen imagonsa on melko Israel-myönteinen.

Gazassa elitarvikepula

Ruoka ja lääkkeet uhkaavat loppua Gazan alueella, ellei rajanylityspaikkoja avata kuljetuksille, sanoo YK:n Lähi-idän erikoislähettiläs Michael Williams. Kauppiaiden perusruoka-aineiden kuten riisin, jauhojen ja ruokaöljyn varastot riittävät arvioiden mukaan kolmeksi viikoksi.

Israel yrittää eristää viime viikolla Gazan alueen vallanneen Hamasin taloudellisesti, diplomaattisesti ja sotilaallisesti. Vain humanitaarinen apu pääsee rajan yli.

Gazan alueella asuu noin 1,5 miljoonaa ihmistä. YK:n ruokaohjelma WFP toivoo voivansa toimittaa 10 rekallista elintarvikkeita ja lääkkeitä alueelle. WFP:n nykyiset varastot riittävät viikoksi.

(MTV3-STT-AFP))

Lue myös:

    Uusimmat