Yhdysvallat patistelee Saksaa takaisin ruotuun

Yhdysvallat haluaa uudelleen lämpimät suhteet Saksaan, mutta se edellyttää Saksan palaamista Irakin vastaiseen rintamaan.

Näin sanoo arvostettu Yhdysvaltalainen tutkija Geffrey Gesmin, joka johtaa Berliinissä USA:n rahoittamaa kansainvälisen politiikan tutkimuslaitosta.

Presidentti Bushin ulkopolitiikka sai kyytiä Saksan vaalitaistelussa, kun varsinkin punavihreän hallituksen edustajat suorastaan kilpailivat sen tuomitsemisessa. Washington oli ymmällään ja lopulta raivostui:Yhdysvallat oli nostamassa murskattua Saksaa sodan jälkeen tuhkasta Euroopan talousveturiksi, mutta nyt ei kiitollisuudesta ollut häivääkään.

- Saksa ei vain sulkenut ovea, se läimäytti oven lujasti kiinni. Pidämme saksalaisista ja siksi tämä sattuu ja on niin hämmentävää, Aspen-instituutin johtaja Geffrey Gesmin perustelee.

Gesmin on vaikutusvaltainen Washingtonin mielipiteen tulkki, jolla tiedetään olevan läheiset henkilökohtaiset suhteet itse presidentti George W.Bushiin. Hän ei epäröi sanoa, että Gerhard Schröder veti vaalitaistelussa häikäilemätöntä populistista linjaa.

- Onhan se huolestuttavaa, että liittokansleri kalasti ääniä amerikkalaisvastaisuudella, Gesmin taivastelee.

Paluu normaaliin päiväjärjestykseen vie aikansa, ja puhemiehiksi tarvitaan varmasti ulkopuolisia. Sellainen on Isobritannian pääministeri Tony Blair, jonka Schröder tapasikin heti punavihreän hallituksen jatkoajan varmistuttua.

Keskeinen rooli sillanrakentajana on myös ulkoministeri Joschka Fischerillä, jonka asema Saksassa on vaalivoiton jälkeen yhä tärkeämpi.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 29.09.2002).

Lue myös:

    Uusimmat