Yhdysvallat päättää rankaisutulleista lähipäivinä

Yhdysvallat aikoo lähipäivinä listata hormonilihakiistan takia rankaisutullien kohteeksi joutuvat EU-tuotteet. Yhdysvaltain kauppaneuvottelijoiden edustaja kertoo, että tarkennettu lista valmistunee muutamassa päivässä.

Asiantuntijat uskovat, että sadan prosentin rankaisutullin kohteeksi joutuu ennakoitua vähemmän EU-tuotteita. Rankaisutullit suhteutetaan arvioon siitä, kuinka paljon amerikkalaisfarmarit menettävät tulojaan, koska eivät saa myydä hormonilihaa Eurooppaan.

EU:n komission ilmoitti eilen odotetusti, että EU ei aio vieläkään vapauttaa tuontikiellosta amerikkalaista, hormoneilla kasvatettua naudanlihaa. EU on ponnistellut saadakseen tieteellistä näyttöä sille, että hormoniliha on terveydelle vaarallista. Viime viikolla yksi tutkijaryhmä esitteli tuloksiaan, joiden mukaan hormonilihassa saattaa olla syöpää aiheuttavia aineosia. Yhdysvaltain mielestä eurooppalaisten kuluttajien olisi itse saatava päättää, syödäkö hormoneilla tuotettua lihaa vai ei.

Maailman kauppajärjestön EU:lle asettama takaraja hormonilihan tuontikiellon purkamiselle umpeutui eilen. Yhdysvaltain rankaisutullien on määrä astua voimaan heinäkuussa.
(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat