Yhdysvallat mukaan EU:n ministerikokoukseen

EU-maiden valtiovarainministerit aloittavat tänään Puolan Wroclawissa kaksipäiväisen kokouksen, jonka on toivottu edistävän muun muassa Kreikan uuden tukipaketin valmistelua.

Yhtenä kompastuskivenä tukipakettineuvotteluissa ovat olleet Suomen Kreikalta vaatimat vakuudet, joita on arvosteltu monissa euromaissa.

Suomea kokouksessa edustaa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd).

Kokoukseen osallistuu poikkeuksellisesti myös Yhdysvaltain valtiovarainministeri Timothy Geithner. Euroalueen talouskriisi huolestuttaa myös amerikkalaisia, sillä sen pelätään horjuttavan koko maailmantaloutta.

Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan Geithner esittelee eurooppalaiskollegoilleen kokemuksia Yhdysvalloissa vuonna 2008 rahoitusmarkkinoiden elvyttämiseksi käyttöön otetusta kriisirahastosta.

Yhdysvaltain huolta euroalueen taloudesta kuvastaa myös se, että maan keskuspankki Fed ilmoitti eilen käynnistävänsä yhdessä Euroopan keskuspankin ja useiden muiden keskuspankkien kanssa mittavat tukitoimet eurooppalaisen pankkijärjestelmän toiminnan turvaamiseksi.

(MTV3 - STT - Reuters)

Katso Helena Petäistön raportti Wroclawista, Puolasta:

Lue myös:

    Uusimmat