Yhdysvallat moukaroi yhä Tora Boraa

Yhdysvallat on jatkanut tänään Tora Boran alueen pommituksia. Terroristiepäilty Osama bin Ladenin pelätään kuitenkin paenneen alueelta.

Yhdysvaltalaisen televisiokanava CNN:n mukaan terroristiepäilty Osama bin Laden on saatu saarrettua Tora Boran vuoristossa.

Yhdysvaltain sotilaskoneet jatkoivat tänään tauotta Tora Boran vuoristoalueen pommittamista itäisessä Afganistanissa samaan aikaan kun entiset oppositiojoukot tiivistivät piiritysrengastaan alueen ympärillä.

Pakistanissa toimiva uutistoimisto AIP kertoi, että al-Qaeda-verkoston arabitaistelijat ovat joutuneet peräytymään asemistaan Tora Boran lähistöllä ja vetäytymään yhä syvemmälle luolastoihin. Taistelijat ovat joutuneet jättämään raskaita aseita paetessaan rajuja tulitaisteluja sekä ilmapommituksia.

AIP ei sen sijaan usko terroristiepäilty Osama bin Ladenin oleskelevan enää Tora Boran vuoristoalueella.
Nimetöntä lähdettä siteeraavan uutistoimiston mukaan bin Laden on paennut alueelta tuntemattomaan paikkaan oleskeltuaan alueella kolmisen viikkoa.

Televisiokanava CNN kertoi aamulla saaneensa tietää amerikkalaiselta sotilasviranomaiselta, että bin Laden olisi Tora Boran luolaverkostossa Talebanin vastaisten joukkojen piirittämänä.

Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld on sen sijaan sanonut, ettei Yhdysvalloilla ole varmaa tietoa bin Ladenin olinpaikasta. Tora Boraa on kuitenkin pidetty bin Ladenin todennäköisimpänä piilopaikkana.

Yhdysvallat on lähettänyt lisää erikoisjoukkoja Tora Boran alueelle. Myös Talebania vastaan taistelevat afgaanijoukot ovat yrittäneet paikallistaa bin Ladenia. Paikallisen sotilaspäällikön Hazrat Alin mukaan viime päivien raskaat tulitaistelut ovat vaikeuttaneet tiedustelutoimintaa Tora Boran alueella.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-AP)

Lue myös:

    Uusimmat