Yhdysvallat moukaroi Afganistania

Yhdysvaltain taistelukoneet moukaroivat tänään ainakin kolmea kaupunkia Afganistanissa pommeilla ja ohjuksilla raskaimmissa iskuissa sen jälkeen, kun pommituskampanja alkoi viime viikolla. Pääkaupunki Kabul sai osakseen kaksi peräkkäistä pommiaaltoa ja kaupungin ympäristössä kuultiin voimakkaita räjähdyksiä. Silminnäkijöiden mukaan osa pommeista oli suunnattu kaupungin pohjoispuolella sijaitsevaan hylättyyn sotilastukikohtaan.

Myös idässä sijaitseva Jalalabad ja pohjoisen Mazar-i-Sharif joutuivat uusien pommitusten kohteeksi. Afganistania hallitseva Taleban-liike yritti torjua hyökkääjiä ilmatorjuntatulella. Taleban on kertonut, että liikkeen johtaja mullah Mohammad Omar ja terrorismista epäilty Osama bin Laden ovat yhä hengissä. Taleban-liikkeen mukaan 12 ihmistä sai surmansa ja yli 30 haavoittui viime yönä, kun amerikkalaiskoneet pommittivat pohjoisen Badghisin maakunnan pääkaupunkia Qala-i-nauta. Talebanin mukaan pommit osuivat kaupungin keskustaan aamuyöllä.

Talebania vastaan taisteleva oppositio on kuitenkin kiistänyt tiedot. Opposition aluekomentajan mukaan yksikään siviili ei ole kuollut Qala-i-naudassa. Sen sijaan viitisenkymmentä talebania on saanut surmansa, kun amerikkalaisten pommit osuivat tärkeään sotilaskohteeseen, hän kertoi.
(STT-Reuters-AFP)

Tilanne Pakistanissa kärjistyy päivä päivältä. Pakistanin uskonnolliset johtajat ovat julistaneet maahan yleislakon täksi päiväksi. Lakolla yritetään horjuttaa presidentti Musharrafin asemaa. Se on myös vastalause Yhdysvaltain ulkoministerin Colin Powellin vierailulle Pakistanissa.

Peshawarista, Pakistanista (Huomenta Suomi 15.10.2001)

Lue myös:

    Uusimmat