Mainos

Yhdysvallat kouluttaa Irakin poliiseja Unkarissa

Yhdysvallat aikoo kouluttaa Irakiin uusia poliiseja Unkarissa. Poliisikouluna toimii Neuvostoliiton armeijan entinen tukikohta.

Yhdysvallat suunnittelee lähes 30 000 irakilaisen lähettämistä poliisikoulutukseen Unkariin. Asiasta kertoo New York Times -lehti.

Irakin sisäministeriöstä vastaava Bernard Kerik kertoi lehdelle, että Yhdysvallat on saanut Unkarilta luvan ison poliisikoulun perustamiseen. Koulu sijoitetaan entiseen Neuvostoliiton armeijan tukikohtaan. Aiemmin tänä vuonna aluetta käytettiin harjoituspaikkana vapaaehtoisille irakilaisille, jotka halusivat tehdä yhteistyötä amerikkalaisten kanssa.

Kerikin mukaan poliisien koulutus täytyy toteuttaa Irakin ulkopuolella, koska maasta ei löydy tarpeeksi suuria tiloja operaatioon. Kerik kertoi lisäksi, että poliisien koulutussuunnitelma tähtää Irakin hallinnon luovuttamiseen irakilaisten käsiin.

Koulutus kestää yhteensä kahdeksan viikkoa. Ensimmäinen noin 1500 irakilaisen ryhmä aloittaa loppuvuoden aikana.

(MTV3-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.