Yhdysvallat julkisti huumemaat

Yhdysvallat julkisti tänään listan maista, joissa harjoitetaan amerikkalaisten mukaan laajaa huumekauppaa. Huumekaupan vuoksi Yhdysvallat kieltää avustukset Burmalta ja Afganistanilta. Sen sijaan mm. Kolumbia ja Pakistan saavat amerikkalaisapua huumekaupoista huolimatta, koska talouspakotteet niitä vastaan "olisivat vastoin Yhdysvaltojen kansallisia etuja".

Ulkoministeri Madeleine Albright sanoi julistaessaan listan huumemaista, että oopiumi ja heroiini ovat Afganistanin suurin tulonlähde. Burman sotilashallitus taas ei ole Albrightin mukaan ryhtynyt toimiin maan huumepomoja vastaan. Afganistanin ja Burman lisäksi amerikkalaiset aikovat evätä huumekaupan vuoksi kehitysavun kahdelta muulta maalta: Iranilta ja Nigerialta.

Laajaa huumekauppaa käyvät selonteon mukaan Kolumbian ja Pakistanin ohella myös Kambodzha ja Paraguay, mutta Yhdysvallat jatkaa avun antamista näille maille omien kansallisten etujensa vuoksi. Kolumbia on Yhdysvalloissa myydyn kokaiinin ja heroiinin suurin tuottaja. Yhdysvaltain hallituksen huumepolitiikan johtaja Barry McCaffrey on myöntänyt, että vuosittainen huumemaiden listaus ei ole tuottanut toivottua tulosta. McCaffrey aikoo luopua listauksesta muutaman vuoden kuluttua.
(STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat