Mainos

Yhdysvallat jatkaa iskuja, Al-Quaida vannoo kostoa

Yhdysvallat on jatkanut jo neljättä päivää ohjus- ja pommitusiskuja kohteisiin Afganistanissa. Illalla pääkaupunkiin Kabuliin aloitettu hyökkäys oli ilmeisesti toistaiseksi voimakkain koko operaation aikana.

Yhdysvaltain sotilaslähteiden mukaan tähän saakka tehdyt iskut ovat jo käytännössä tuhonneen Talebanin ilmapuolustuksen ja käytännössä johtaneen ilmaherruuteen.

Talebanin Pakistanin-lähettiläs Abdul Salam Zaeeef myönsi, ettei Afganistanin ilmatorjuntakalusto yllä korkealla lentäviin amerikkalaiskoneisiin, mutta kiisti että it-kalusto olisi tuhottu. Ilmatorjuntatykit tulittivatkin jälleen illalla taivaalle ainakin Kabulin ympäristössä.

Talebanin mukaan hyökkäyksissä on tähän mennessä saanut surmansa ainakin 76 ihmistä ja toistasataa on haavoittunut.

Yhdysvaltain puolustusviranomaiset vahvistivat tänään myös tiedot, joiden mukaan Afganistaniin suunnitellaan myös iskuja ja joukkojenkuljetuksia helikopterein.

-Toistaiseksi pitäydytään kuitenkin korkealta tehtävissä pommituslennoissa, viranomaiset sanoivat.

Bin Ladenin asema epäselvä

Taleban on tänään antanut ristiriitaista tietoa terrori-iskuista epäillyn Osama bin Ladenin asemasta. Toisten lähteiden mukaan hän saisi käydä rajoituksetta pyhää sotaa amerikkalaisia vastaan.

Opetusministeri Amir Khan Muttaqin mukaan lupa on annettu kuitenkin vain lausuntojen antamiseen.

Al-Qaedan tiedottaja Suleiman Abu Ghaith uhkasi televisioidussa viestissä järjestön jatkavan lentokonekaappauksia ja itsemurhaiskuja.

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush julkisti tänään 22 eniten etsityn terroristin kuvat ja nimet.

Liittovaltion poliisi FBI puolestaan yrittää yhä selvittää, mistä Floridan pernaruttotapaukset ovat peräisin.

Islamilaisilta mailta ei tukea

Taleban ei saanut tänään toivomaansa tukea islamilaisten maiden järjestön OIC:n hätäkokouksesta. Järjestö ei tuominnut Yhdysvaltain hyökkäystä Afganistaniin, mutta ministerit ilmaisivat "huolensa siitä, että ne voivat aiheuttaa tappioita viattomien siviilien keskuudessa".

OIC:n ulkoministerit sanoivat yhteisessä julkilausumassaan, että he "torjuvat mahdollisuuden, että mikään islamilainen tai arabimaat joutuisi hyökkäyksen kohteeksi terrorisminvastaisen taistelun varjolla".

Kiivaat Yhdysvaltain-vastaiset mielenosoitukset ovat jatkuneet ympäri Aasian mellakkapoliisien turvatessa Yhdysvaltain-lähetystörakennuksia mielenosoittajilta. Mielenosoitukset sujuivat kuitenkin aiempia päiviä rauhallisemmin.

Myös Afganistanin naapurimaassa Pakistanissa oli aiempia päiviä rauhallisempaa.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.