Yhdysvallat ja Venäjä jatkoivat ydinaseneuvotteluja

Yhdysvaltain ja Venäjän puolustusministeriöiden virkamiehet ovat tänään jatkaneet neuvotteluja Washingtonissa maiden johtajien marraskuussa alustavasti sopimasta ydinaseiden vähentämisestä. Eilen alkaneet neuvottelut myös päättyvät tänään. Seuraava kierros on jo suunniteltu tammikuun lopulle.

Yhdysvallat on ilmoittanut suunnittelevansa ydinkärkien määrän supistamista 6000:sta 3800:aan vuoteen 2007 mennessä ja 1700:aan kymmenen vuoden kuluessa. Venäjä puolestaan esittää sekä Yhdysvaltain että Venäjän ydinkärkien määrän vähentämistä 1500:aan. Myös Venäjällä on nyt noin 6000 ydinkärkeä.

Yhdysvallat haluaa pitää aktiivisesta valmiudesta poistettavat ydinkärjet varastossa mahdollista myöhempää tarvetta varten. Venäjä vastustaa varastointia, ja sanoo, että vähennysten tulee olla peruuttamattomia.

-Parhaillaan valmisteltavaan sopimukseen tulisi kuulua avoimuuden ja säädösten noudattamisen valvonnan mekanismit, huomautti Venäjän parlamentin ylähuoneen eli liittoneuvoston jäsen Valeri Manilov.

Venäjä vaatii myös, että uudesta sopimuksesta tulee kansainvälisoikeudellisesti sitova asiakirja. Yhdysvallat on sanonut valmistautuvansa vähennyksiin joka tapauksessa. Jonkinlaiseen yhteiseen sopimukseen Yhdysvallat on valmis.

Washingtonin neuvotteluissa on esillä myös ohjustentorjuntaa rajoittava ABM-sopimus, josta Yhdysvallat sanoutui irti viime kuussa. Yhdysvallat katsoo sopimuksen vaikeuttavan kehitteillä olevan kansallisen ohjuspuolustushankkeen etenemistä. Tavoitteena on nyt saada uusi sopimus valmiiksi kesäkuun alkuun mennessä, jolloin ABM-sopimuksen puolen vuoden irtisanomisaika on kulunut.

Neuvotteluvaltuuskuntia johtavat Yhdysvaltain puolustusministeriön alivaltiosihteeri Douglas Feith ja Venäjän puolustusvoimien varakomentaja Juri Balujevski.

(MTV3-STT-Itar-Tass)

Lue myös:

    Uusimmat