Yhdysvallat ja EU sopivat päällekkäistarkastuksista luopumisesta

EU ja Yhdysvallat pääsivät viimein tänään sopuun päällekkäisten tarkastusten purkamisesta mm. lääkkeiden, telekommunikaatiotuotteiden ja sähkölaitteiden kaupassa. Sopimus helpottaa runsaan 243 miljardin markan kauppaa osapuolten välillä. Sopimus on määrä allekirjoittaa ensi viikolla.

EU ja USA ovat neuvotelleet asiasta useita vuosia. Viime vaiheen suurimmat kiistat ratkaistiin presidentti Bill Clintonin ja EU:n edustajien tapaamisessa runsaat pari viikkoa sitten. Sen jälkeen on viilattu sopimuksen yksityiskohtia.

Tähän saakka kyseiset tuotteet on pitänyt tarkastaa niin lähtö- kuin vastaanottajamaassa. Tarkastusten vastavuoroinen hyväksyntä laskee kuluja, minkä odotetaan näkyvän tuotteiden hinnassa. Lisäksi uudet tuotteet tulevat aikaisempaa nopeammin markkinoille ja vähentävät muutenkin viiveitä. Juuri näistä syistä kauppapolitiikasta vastaava komissaari Sir Leon Brittan piti sopimusta tärkeänä.

Sopimuksessa ei puututa pitkin kevättä hiertäneeseen kiistaan siipikarjan tarkastuksista. EU on kieltänyt tunnustamasta amerikkalaisen kanan ja muun siipikarjan hygieniamääräyksiä, koska Yhdysvalloissa tapettujen eläinten puhdistukseen voidaan käyttää kemikaaleja.

Hieman päälle 20 prosenttia amerikkalaisista tuotteita ja palveluista tuodaan EU-maihin. Viennin arvo on runsaat 820 miljardia markkaa. Vastaavasti EU-maista viedään Yhdysvaltoihin tuotteita ja palveluja lähes 830 miljardilla markalla. Kahdenvälisessä kaupassa osapuolten välinen kauppavirta on laajinta maailmassa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat