Yhdysvallat ja Britannia asettivat Putinille selvän aikarajan

Yhdysvaltain ja Britannian johtajien mukaan Venäjän presidentillä Vladimir Putinilla on kuukausi aikaa osoittaa, että hän rauhoittaa Itä-Ukrainan levottomuuksia ja tekee yhteistyötä Ukrainan tuoreen presidentin kanssa. Ellei näin tapahdu, länsimaat ottavat laajat Venäjän vastaiset talouspakotteet käyttöön.

Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoi eilen, että EU-maat arvioivat Venäjän toimia huippukokouksessaan kesäkuun lopulla.

EU-maat ovat lykänneet toistamiseen laajojen talouspakotteiden käyttöönottoa ja muuttaneet niitä laukaisevia kriteerejä. Asiasta on vaikea päästä yhteisymmärrykseen, koska moni jäsenmaa pelkää Suomen tavoin pakotteiden vaikutuksia talouteensa.

Toistaiseksi EU:n sanktiot ovat olleet yksittäisiin henkilöihin kohdistuvia matkustuskieltoja ja varojen jäädytyksiä.

Brysselissä vieraileva Yhdysvaltain presidentti Barack Obama myönsi, että 28 EU-maan on vaikea löytää yksimielisyyttä pakotteista. Hänen mielestään unioni on kuitenkin ollut Venäjään kohdistuvissa toimissaan varsin yhtenäinen.

Britannia on ollut asiassa Yhdysvaltain tavoin aggressiivisella linjalla.

 

Lue myös:

    Uusimmat