Yhdysvallat haluaa tiukentaa rahtialusten tarkastuksia

Merellä liikkuvat rahtikontit ovat nousseet suureksi terroristiuhaksi Yhdysvalloissa. Kontissa olisi suhteellisen helppoa kuljettaa maahan terroristeja tai joukkotuhoase.

Yhdysvaltoihin saapuu joka päivä yli 50 000 konttia. Niistä tarkastetaan vain kaksi prosenttia. Konttien tarkastukset halutaankin ulottaa myös niiden lähtöpäähän. Yhteistyö on jo aloitettu monien satamien kanssa, joista on vilkas lliikenne Yhdysvaltoihin.

Esimerkiksi Rotterdamissa on tämän kuun alusta lähtien toiminut amerikkalaisten tulliviranomaisten osasto.

Helsingin satamasta ei ole suoraa laivayhteyttä Yhdysvaltoihin. Silti myös Suomessa valvonnan uskotaan tiukentuvan nykyisestä, kertoo apulaistuotantojohtaja Kari Noroviita Helsingin satamasta. Noroviidan mukaan rahtikonttien tarkastuksiin voidaan jatkossa liittää esimerkiksi läpivalaisu.

EU:ssa Yhdysvaltain oma-aloitteisista toimista ei olla pelkästään innoissaan. Brysselissä pelkona on kilpailun vääristyminen.

Nyt laivakuljetuksia ja satamia koskevia määräyksiä sorvataan niin EU:ssa kuin kansainvälisessä merenkulkujärjestössä IMO:ssa. Tuloksia on luvassa vuodenvaihteessa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 22.09.2002).

Lue myös:

    Uusimmat