Yhdysvallat haluaa lähentää Venäjää Eurooppaan

Venäjän tulisi löytää oma paikkansa strategisesti ja taloudellisesti tärkeässä Euroopassa, Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Strobe Talbott sanoi Paasikivi-seurassa, Helsingissä tänään pitämässään puheessa.

Yhdysvallat pyrkii Talbottin mukaan aktiivisesti auttamaan Venäjää tässä kehityksessä sekä parantamaan maiden keskinäisiä suhteita. Yhdysvaltain ja Venäjän välillä tulee Talbottin mukaan aina olemaan eroja, mutta kyse ei ole enää ideologisesta vastakkainasettelusta, vaan konkreettisesta yhteistyöstä.

Talbottin käyttämän kuvakielen mukaan Venäjä on tällä hetkellä kuin myrskyävällä merellä, josta Yhdysvallat voi majakan tavoin ohjata hämmennyksissä olevan oikealle tielle. Hänen mukaansa myös Suomella on tässä ohjaustehtävässä keskeinen rooli pitkän Venäjän-kokemuksensa myötä.

Talbott toivoo EU:lta laajakatseisuutta

Talbott muistutti, että pohjoisella, rauhanomaisella yhteistyöllä Venäjän kanssa on pitkä historia, joka juontuu jo Hansa-liiton ajoilta. Suomi ja Baltia ovat edelleen, kuten tuolloinkin, keskeisiä sillanpääasemia matkattaessa kohti pohjoisen yhteistyön solmukohtia. Näitä ovat Talbotin mukaan tulevaisuudessa mm. Pietari, Kaliningrad ja Novgorod.

Konkreettisina yhteistyömuotoina Talbott toi esiin mm. ympäristöpolitiikan. Yhdysvallat ilmoitti jo eilen Barentsin alueen neuvoston kokouksessa myöntävänsä puoli miljoonaa dollaria ydinjätteiden varastointiin Murmanskissa. Hankkeeseen toivotaan osallistuvan myös muita maita.

Talbott korosti, että EU:n tulisi olla mahdollisimman kattava ja että laajentumisen tulisi tapahtua universaalien arvojen pohjalta eikä nurkkakuntaisuutta korostaen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat