Yhdysvallat aloitti uuden hyökkäysaallon

Yhdysvallat on aloittanut Britannian tukemana uuden hyökkäysaallon Afganistaniin. Presidentti George Bush lupasi tänään pitämässään puheessa antavansa armeijalle kaikki mahdolliset resurssit ja aseet.

Amerikkalaiset pommikoneet moukaroivat tänään Taleban-liikkeen joukkoja muun muassa rypälepommeilla sekä erittäin raskailla ns. muurinmurtajapommeilla, jotka pystyvät tunkeutumaan raskaastikin linnoitettuihin asemiin. Pommitukset jatkuivat viidettä päivää.
Puolustusministeri Donald Rumsfeld sanoi, että Talebanin ilmatorjunnasta on vielä vaaraa liittouman koneille.

Uutistoimisto Reutersin nimettömänä pysytteleviltä sotilaslähteiltä saamien tietojen mukaan torstaina pommitettiin joukkoja ja linnoitusrakennelmia muun muassa Kabulin ja Kandaharin lähellä. Afganistanista saatujen hajanaisten tietojen mukaan siviiliuhrien määrä olisi kasvussa.

Yhdysvaltain viranomaiset myönsivät, että pommitukset on nyt suunnattu myös talebanien joukkoja vastaan.
-Sanoimme, että tulisiime tekemään niin. Nyt teemme niin, vahvisti Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin tiedottaja Victoria Clarke.

Afganistanin oppositiojoukot, pohjoinen liittoutuma, ilmoitti saaneensa haltuunsa Ghorin maakunnan Taleban-joukkojen kanssa käytyjen taistelujen jälkeen.

(MTV3-STT)

Pakolaisvyöry Afganistanista naapurimaihin - lähinnä Pakistaniin ja Iraniin - ei vielä ole alkanut. Mutta jo nyt vaikeissa oloissa eläviä afgaaneja odottaa humaritaarinen katastrofi, jos sota jatkuu pitkään.

(Kymmenen uutiset 11.10.2001)

Lue myös:

    Uusimmat