Yhdysvallat aloitti suurhyökkäyksen Irakissa

Armeijan mukaan hyökkäyksen ensitunteina on tapettu yli 20 taistelijaa.

Yhdysvalloilla on meneillään suurhyökkäys al-Qaidaa vastaan Irakin pääkaupungin Bagdadin pohjoispuolella, kertoo Yhdysvaltojen armeija.

Operaatio Viiltävässä nuolessa on mukana 10 000 sotilasta, helikoptereita ja lukuisia panssariajoneuvoja. Se on yksi Yhdysvaltojen suurimmista al-Qaidan vastaisista operaatioista.

Armeijan mukaan hyökkäyksen ensimmäisenä tunteina on tapettu yli 20 taistelijaa.

Taisteluja käydään Baquban kaupungissa Dijalan maakunnassa.

Tuhansia siviilejä on kuollut Dijalassa viime kuukausina Yhdysvaltojen johtamien joukkojen, shiiataistelijoiden ja sunnikapinallisten taisteluissa. Tuhannet muut ovat paenneet kodeistaan.

Irak kasvattanut pakolaismääriä

Maailmanlaajuinen pakolaisten määrä on kasvanut merkittävästi Irakin väkivaltaisuuksien vuoksi, kertoo YK:n pakolaisjärjestö. Viime vuoden loppuun mennessä pakolaisia oli jo melkein kymmenen miljoonaa.

Pakolaisten määrä oli vähentynyt vuosittain vuodesta 2002 lähtien, mutta viime vuonna se kääntyi taas kasvuun. Irakista pakeni naapurimaihin yli miljoona ihmistä.

Pakolaisten määrän kasvu on jatkunut myös tänä vuonna.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat