Yhdysvallat ajaa vapaaehtoisia päästövähennyksiä

Ensi vuonna Pariisissa pidettävässä YK:n ilmastokokouksessa on tarkoitus sopia kaikkia maita sitovasta ilmastosopimuksesta. Yhdysvaltain pääneuvottelija Todd Stern sanoi eilen Yalen yliopistossa pitämässään puheessa kannattavansa vapaaehtoisia päästövähennyslupauksia.  

- Lupausten toteuttamiseen ei tarvita oikeudellista sitovuutta. Riittää, jos päästövähennyssuunnitelmat ovat julkisia. Silloin hallitukset tekevät parhaansa toteuttaakseen ne, uskoo Stern. 
Durbanin ilmastokokouksessa 2011 sovittiin, että tavoitteena on oikeudellisesti sitova sopimus, mutta sopimuksen tarkka muoto jätettiin auki.
- Monet tahot tuntuvat toivovan, että päästövähennystavoitteet olisivat maiden kotimaisessa lainsäädännössä sitovia, muttei kansainvälisoikeudellisesti. Kansainvälisellä tasolla olisi sitten raportointivelvollisuus. Tuosta Sternin lausunnosta ei selkeästi käy ilmi, kannattaako hän tätä mallia, pohtii vanhempi tutkija Antto Vihma Ulkopoliittisesta instituutista.

Kehitysmaat ja teollisuusmaat vastakkain

Stern ilmoitti kannattavansa Uuden-Seelannin ehdotusta, jonka mukaan mailla olisi velvollisuus tehdä päästövähennyssuunnitelmat ja raportoida niiden etenemisestä. Jos suunnitelmat eivät toteudu, siitä ei seuraisi rangaistusta.
- Vapaaehtoinen lähestymistapa voisi myös helpottaa pohjoisten ja eteläisten maiden välistä vastakkainasettelua. Teollisuusmaat ja kehitysmaat ovat pitkään kiistelleet siitä, miten päästövähennysten pitäisi jakautua, arvioi Stern.
- Kiina, Intia ja muut isot kehittyvät maat varmasti kannattavat vapaaehtoisia päästövähennyksiä itselleen. Sen sijaan pienemmät kehitysmaat, joiden omat päästöt ovat mitättömiä, toivovat isoilta päästäjämailta tiukempaa sitoutumista päästövähennyksiin, huomauttaa Antto Vihma.
Kehitysmaiden mielestä teollisuusmaat pitäisi velvoittaa kehitysmaita huomattavasti suurempiin päästöleikkauksiin, koska ne ovat aiheuttaneet suuren osan ilmaston lämpenemisestä omilla päästöillään.

EU:n päästövähennyspäätös ensi viikolla 

Maiden odotetaan antavan päästövähennyslupauksensa ensi maaliskuuhun mennessä. Yhdysvaltojen nykyinen sitoumus on vähentää päästöjään 17 prosentilla 2005 tasosta vuoteen 2020 mennessä.
Sternin mielestä tavoitteet pitäisi asettaa vuoteen 2025 ja uudistaa viiden vuoden välein. Monet muut ovat ehdottaneet, että tuleva sopimus ulottuisi vuoteen 2030.
- Teknologian kehitys ja poliittinen tilanne mahdollistavat sen, että Yhdysvallat voi asettaa huomattavasti kunnianhimoisempia päästövähennystavoitteita viiden vuoden kuluttua kuin nyt, toteaa Stern.
- Yhdysvaltain toimet riippuvat pitkälti istuvasta presidentistä, kommentoi Vihma.
EU:n huippukokous päättää ensi viikolla EU:n päästövähennystavoitteista vuoteen 2030. Komission ehdotuksen mukaan päästöjä vähennettäisiin 40 prosentilla.
YK:n ilmastokokous pidetään tänä vuonna Perun Limassa. Kokous alkaa joulukuun 1. päivänä.



Lue myös:

    Uusimmat