Yhdistysten kokouksiin voi pian osallistua netin kautta

Oikeusministeriössä on valmistunut ehdotus yhdistyslain tarkistamiseksi. Oikeusministeriön verkkosivuilla kerrotaan, että jäsenten vaikutusmahdollisuuksia parannettaisiin sallimalla tietoliikenneyhteyksien ja muiden teknisten apuvälineiden käyttäminen yhdistyksen kokouksiin osallistumisessa. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi kuussa.

Uudistuksen toteuduttua laki vastaisi paremmin erimuotoisten yhdistysten tarpeita sekä nykyaikaisen kansalais- ja järjestötoiminnan vaatimuksia. Muutoksella voi olla merkitystä erityisesti nuorten järjestötoimintaan osallistumisen kannalta.

Etäosallistuminen postitse tai tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälinen avulla olisi mahdollista sekä ennen kokousta että sen aikana, jos yhdistyksen säännöt sen sallivat. Edellytyksenä olisi, että osallistumisoikeus ja ääntenlaskennan oikeellisuus voidaan varmistaa perinteiseen kokoukseen verrattavalla tavalla.

Lainmuutos mahdollistaisi myös ulkomailla asuvan henkilön valitsemisen puolueen paikallisyhdistyksen tai alajärjestön hallitukseen.

Jatkovalmistelussa selvitetään mm. voiko yhdistys tulevaisuudessa toimia kokonaan tietoverkossa.

Rekisteröityjä yhdistyksiä on yhdistysrekisterissä noin 127 000 kappaletta. Rekisteröimättömiä yhdistyksiä arvioidaan olevan useita kymmeniä tuhansia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat