Yhdeksäsluokkalaiset kokevat väkivaltaa seurustelusuhteissaan

Väkivaltakokemukset ja perheongelmat altistavat nuoria väkivallan uhriksi myös seurustelusuhteissaan.

Poliisiammattikorkeakoulun julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan seurusteluväkivaltaa kohdanneilla yhdeksäsluokkalaisilla on usein taustallaan myös muita väkivaltakokemuksia ja perheongelmia, kuten vanhempien runsasta riitelyä ja alkoholinkäyttöä. Seurusteluväkivaltaa kokeneet nuoret kertoivat kyselyssä usein myös omasta päihteidenkäytöstään.

- Suurin osa suomalaisista nuorista ei ilmoita väkivaltaisista kokemuksista. Niillä nuorilla, jotka kertoivat seurusteluväkivaltakokemuksista, oli taustallaan kasautuvaa huono-osaisuutta, kuten heikommat kasvuolosuhteet kotona, kertoo tutkija Jenni Niemi Poliisiammattikorkeakoulusta.

Väkivalta kohdistuu tyttöihin

Kyselyaineiston mukaan nuorten seurustelusuhteiden väkivalta on pääasiassa lievää. Yleisin kyselyssä ilmoitettu teko oli väkivallalla uhkaaminen, mutta joukossa oli myös vakavia tekoja, kuten potkimista ja hakkaamista.

Vakavimmat kyselyssä ilmoitetut teot ja väkivallan seurauksena syntyneet vammat keskittyivät tytöille. Lisäksi seksuaalisen seurusteluväkivallan uhriksi kyselyssä kertoivat joutuneensa pääasiassa tytöt. Tytöt kertoivat kokeneensa väkivaltaa tyypillisesti yksityisessä asunnossa, ja pojat taas ulkona tai muulla julkisella paikalla.

Fyysistä väkivaltaa kokeneista nuorista huomattavan suuri osa oli saanut teon seurauksena lieviä vammoja, kuten mustelmia.

Tutkija Jenni Niemen mukaan seurusteluväkivaltaa voi ehkäistä asennekasvatuksella ja puhumalla siitä avoimesti.

- Jos nuori kokee väkivaltaa esimerkiksi ensimmäisessä seurustelusuhteessaan, voi nuori luulla sen kuuluvan osaksi normaalia parisuhdetta. Asiasta tulisi puhua avoimesti, jotta nuori voisi tunnistaa väkivallan kuulumattomaksi seurustelusuhteeseen.

Poliisiammattikorkeakoulun julkaisema tutkimus tehtiin tammikuussa 2008. Kyselytutkimukseen vastasi 5 775 yhdeksäsluokkalaista nuorta.

Lue myös:

    Uusimmat