Yhdeksän kuoli huviveneturmassa Venäjällä

Venäjällä sattui tänään jälleen tuhoisa jokilaivaturma. Yhdeksän ihmistä sai surmansa, kun jokilaiva törmäsi proomuun ja upposi Moskovassa. Onnettomuudesta selvisi hengissä seitsemän ihmistä.

Turma sattui kaupunkia halkovalla Moskovajoella sunnuntain vastaisena yönä puoli kahdelta paikallista aikaa. Jokilaiva oli vuokrattu syntymäpäiväjuhlia varten.

Turman syy ei ole vielä tiedossa. Viranomaiset kertoivat kuitenkin, että jokilaivassa oli ollut liikaa matkustajia. Kyydissä oli 16 ihmistä, vaikka laivalla oli lupa enimmillään 12 matkustajan kuljettamiseen.

Poliisin mukaan veneen omistajaa oli sakotettu aiemmin kolme kertaa erilaisista rikkomuksista, muun muassa siitä, että hän oli ottanut liikaa matkustajia kyytiin.

Venäjän sodanjälkeisen ajan pahin vesiliikenneturma sattui kolme viikkoa sitten, kun Bulgaria-jokilaiva upposi Volgalla 122 ihmistä mukanaan.

(MTV3 - STT- Itar-Tass - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat