Yhä useampi voisi venyttää työuraansa

Yhä useampi työntekijä olisi halukas venyttämään työuraansa, selviää Työterveyslaitoksen tutkimuksesta. Kaksi kolmasosaa 45 vuotta täyttäneistä voisi jatkaa työssä vielä 63 ikävuoden jälkeenkin, jos terveys kestää ja jatkosta saa hyvän korvauksen.

Työterveyslaitoksen aluejohtaja Rauno Hanhelan mukaan työn joustavuus ja mielekkyys ovat tärkeimpiä tekijöitä työuran jatkamisessa:

- Työ pitäisi järjestää siten, että vanheneminen huomioidaan. Ikääntyneenkin ihmisen pitää kokea työ mielekkääksi ja haastavaksi, ja työaika hänelle sopivaksi. Ja sitten tietenkin työpaikalla pitäisi olla myös työyhteisö, joka kannustaa, että sinne olisi kiva tulla, Hanhela luottelee.

Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan noin kolmannes yli 45-vuotiaista ei suostuisi venyttämään työuraansa mistään syystä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat