Yhä useampi tukee kehitysmaiden lapsia

Kummilasten suosio on kasvussa Suomessa. Moni hankkii kehitysmaasta kummilapsen, jonka kanssa käydä kirjeevaihtoa ja jolle lähettää pieniä lahjoja. Kohdemaassa rahallisesta tuesta hyötyy koko yhteisö.

Kummilapsitoiminta on kasvattanut suosiotaan nopeasti. Jo kymmenettuhannet suomalaiset tukevat kuukausittain kehitysmaiden lapsia.

Toimintaa järjestävät muun muassa Plan, Interpedia, World Vision ja Pelastakaa Lapset. Pelkästään näillä järjestöillä on Suomessa yhteensä 41 000 kummia, kun viisi vuotta sitten määrä oli vain noin puolet tästä.

Kuukausimaksu on tyypillisesti reilut parikymmentä euroa. Rahaa kertyy neljälle järjestölle yhteensä yli 840 000 euroa kuussa. Hallinnointi- ja keräyskulut ovat viidenneksen luokkaa.

Tuki ei yleensä mene kohdemaassa suoraan lapsen hyväksi, vaan se käytetään koko yhteisön kehittämiseen, esimerkiksi koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Kummi voi lisäksi lähettää pieniä lahjoja ja käydä lapsen kanssa kirjeenvaihtoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat