Yhä useampi rattijuoppo huumeiden vaikutuksen alaisena

Poliisi sai viime vuonna kiinni lähes kaksi kolmannesta enemmän huumeiden vaikutuksen alaisena ajaneita kuin vuotta aiemmin.

Helsingin sanomien mukaan huumekuskien määrä lisääntyi viime vuonna kaksi kolmannesta vuoden takaiseen verrattuna. Alkuvuoden tilastojen perusteella näyttää siltä, että kasvu on jatkunut. Erityisesti tilanne on pahentunut suurissa kaupungeissa. Helsingissä joka neljäs rattijuoppo on huumerattijuoppo kun koko maassa noin joka kymmenes rattijuopumuksesta kiinni jäävä on huumekuski. Dramaattisissa kasvuluvuissa näkyy käytön lisääntymisen lisäksi valvonnan tehostuminen.

Vuoden 2003 helmikuussa tuli voimaan laki, jonka mukaan huumeiden suhteen noudatetaan liikenteessä nollarajaa. Suomessa on tällä hetkellä testattavana kaksi erilaista pikatestiä, joilla seulotetaan sylkinäytteiden perusteella laboratoriotutkimuksiin lähettettävät kuskit.)

Huumekuskien lisääntyminen on vain osa ongelmaa. Kiinnijääneiden rattijuoppojen kokonaismäärä on kasvanut alkuoden aikana rajusti koko maassa. Tästä olisi helppo vetää suora yhteys alkoholin veroaleen. Se on kuitenkin ennenaikaista, sillä kasvu oli rajua jo tammi-helmikuussa, ennen veroalen voimaantuloa.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 23.04.2004)

Lue myös:

    Uusimmat