Yhä useampi mies hakeutuu turvakotiin

Miesten käynnit turvakodeissa kasvavat Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Jussi Pullin mukaan koko ajan. Viimeisten vuosien aikana turvakodeissa on käynyt vajaat 100 miestä vuosittain, kun luku muutama vuosi sitten liikkui 40-50 miehessä.

Tutkimukset osoittavat miesten kokeman perheväkivallan lisääntyneen. Pullin mukaan perheväkivallan uhreista pitkälti yli toistakymmentä on nykyisin miehiä, kun heidän määränsä aiemmin oli noin yhdeksän prosenttia. Koko väestön tasolla 0,7 prosenttia miehistä ilmoitti kokeneensa perheväkivaltaa vuonna 2009, kun luku vuonna 2003 oli 0,3 prosenttia.

Pääkaupunkiseudun turvakodissa miehiä kävi viime vuonna johtaja Karola Grönlundin mukaan vain noin kolme, kun heitä vuonna 2010 kävi talossa yhdeksän ja vuonna 2009 kuusi.

– Tämä on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Miehille kynnys hakeutua turvakotiin on vielä suurempi kuin naisille, Grönlund sanoo.

Grönlund kaipaa yhteiskunnallisella tasolla asennemuutosta miesten kokemaan perheväkivaltaan. Miesten kohdalla avun hakemiseen liittyy paljon häpeää, ja uhri saattaa yhä kuulla ihmettelyjä siitä, millainen mies ottaa naiselta turpaan.

Suomesta ei löydy yhtäkään vain miehille tarkoitettua turvakotia, eikä niitä Pullin tietojen mukaan ole maailmallakaan.

– On totta, että miesten kynnys tulla turvakotiin voisi madaltua, jos olisi olemassa vain miehille tarkoitettuja taloja. Kun perustettiin Miesten kriisikeskus, se madalsi selvästi avun hakemisen kynnystä, Pulli sanoo.

Grönlundkin pitää mieserityistä turvakotia mielenkiintoisena ideana, mutta tähän mennessä kukaan ei ole vielä ottanut sellaisen perustamista esille.

Pääkaupunkiseudun turvakodissa elämä miesten ja naisten kesken on sujunut tähän mennessä hyvin – naiset ovat suhtautuneet miehiin kuten kaikkiin muihinkin asiakkaisiin.

Pullin mukaan miesten antama palaute turvakodeista on sekin ollut positiivista: He ovat kokeneet saaneensa hakemansa turvan, väkivallan kierre on saatu katkaistua eikä ongelmia ole enää tarvinnut miettiä yksin.

Se, miten miehet saataisiin hakemaan helpommin apua, jää toistaiseksi mysteeriksi. Pulli ehdottaa tiedottamisen lisäämistä erityisesti netissä. Myös turvatalossa käyneiden miesten hyvät kokemukset pitäisi saada esille.

Lue myös:

    Uusimmat