Yhä useampi lääkäri on ulkomaalaistaustainen

Ulkomaalaistaustaisten lääkäreiden määrä on kaksinkertaistunut Suomessa viidessä vuodessa. Lääkäriliiton mukaan Suomessa asuu jo yli 1 200 ulkomaalaistaustaista lääkäriä, joista suuri osa on tullut Venäjältä ja Virosta.

Ulkomaalaistaustaisten lääkärien palkkaaminen ei kuitenkaan ole aina ongelmatonta. Ammatti- ja kielitaito toki testataan, mutta sekään ei auta, jos lääkäreitä välittävä yritys toimii vastuuttomasti.

Esimerkiksi Hankasalmen terveysasemalla piti tänä kesänä työskennellä yksi virolaislääkäri, mutta hän ei koskaan saapunut työpaikalleen. Epäonnisen rekrytoinnin taustalla on kilpailutus, jonka voittanut virolaisyritys ei toimittanutkaan lupaamaansa viittä lääkäriä Jyväskylän seudulle.

– Yhden lääkärin vaje meidän kokonaislääkärimäärässämme tekee ison aukon. Suunnittelu on ollut nyt yhtä palapeliä eli yhdeksän eri lääkäriä on ollut töissä viiden viikon aikana, sanoo Hankasalmen terveysaseman osastonhoitaja Anne Kirmanen.

Samanlaisia kokemuksia on myös Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskuksessa.

– Koska meillä ei ollut palvelusopimusta vielä kirjoitettuna, niin voi olla, että asiasta on turha hakea kompensaatiota, toteaa avosairaanhoidon ylilääkäri Sakari Ritala.

Katso Meeri Ylä-Tuuhosen juttu Hankasalmelta (Seitsemän uutiset 3.8.2011)

Lue myös:

    Uusimmat