Yhä useampi kunta julistautunut savuttomaksi

Kuntaliiton selvityksen mukaan noin kolmannes Suomen kunnista on julistautunut savuttomaksi. Päätöstä savuttomuudesta valmistelee lisäksi 52 kuntaa. Savuttomien kuntien määrä onkin lisääntynyt neljänneksellä edellisvuodesta.

Kuntaliiton kehityspäällikkö Heikki Punnonen kertoo, että työpaikkojen tupakoimattomuus on nyt yleinen suuntaus Euroopassa.

- Tupakoimattomuus ei rajoitu pelkästään kuntien työpaikkoihin, myös yksityiset yritykset ovat lähteneet tähän mukaan, esimerkiksi Finnair ja Pekka Niska. Jos puhutaan yksilönvapauden rajoittamisesta, niin sanoisin, että monissa muissakin paikoissa, esimerkiksi pitkällä lennolla, yksilönvapauteen puututaan tupakointikiellolla.

Suomen 336 kunnasta Kuntaliiton kyselyyn vastasi 300. Kyselyyn vastanneista kunnista 106 eli yli 35 prosenttia on julistautunut vuoden 2011 alkuun mennessä savuttomaksi. Vuonna 2010 savuttomia kuntia oli Kuntaliiton edellisen selvityksen perusteella 86.

Eniten savuttomia kuntia on Pohjois-Savossa, jossa kaikki 20 kyselyyn vastannutta kuntaa ovat savuttomia työpaikkoja. Etelä-Savon 11 kunnasta yhdeksän on savuttomia ja Mikkeli päätöstä valmistellaan.

Vähiten savuttomaksi julistautuneita kuntia on Pirkanmaalla. Vaasan, Keski-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämee sairaanhoitopiirien kunnista vain harva on julistautunut savuttomaksi työpaikaksi. Suurista kaupungeista Helsinki, Espoo, Vantaa, Oulu ja Pori ovat savuttomia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat