Yhä useampi käryää dopingista

Käräjäoikeuksissa puidaan yhä useammin dopingrikoksia. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan dopingrikosjuttujen määrä lähes nelinkertaistui vuosien 2003 ja 2009 välissä. Vuonna 2009 tuomioita langetettiin 153.

Valtaosa dopingrikoksista on sakkotason juttuja.

Tyypillisimmin nuori mies tilaa dopingaineita itselleen netistä. Käry käy tullissa, hän myöntää syyllisyytensä ja saa oikeudessa pienen sakkorangaistuksen.

Dopingaineiden käyttö ei ole Suomessa rikos, mutta laiton valmistus, maahantuonti, levittäminen ja hallussapito levittämistarkoituksessa ovat.

Asiantuntija: Aineet peräisin Kiinasta, Thaimaasta ja Etelä-Euroopasta

Suomen Antidopingtoimikunnan lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä sanoo, että dopingia tulee maahan paljon myös matkustusliikenteen mukana.

- Usein aineet tuodaan matkatavaroiden mukana Thaimaasta. Tuoja on hankkinut (ostanut) thaimaalaiselta lääkäriltä reseptin esimerkiksi vakavasta testosteronivajeesta, jolloin aineita ei välttämättä voida takavarikoida tullissa.

Seppälä arvioi, että suurin osa dopingista käytetään kehonrakennuksessa.

- Testosteroni, Deca-Durabolin ja Winstrol. Näille aineille on Suomessa suurin kysyntä. Kiinasta tulee myös nykyään paljon kasvuhormoneita.

Seppälä kertoo myös, että viranomaiset ovat pohtineet keinoja, joilla matkustajatuonnilla maahan tulevia doping-aineita voitaisiin takavarikoida.

- Jos on ilmeistä, ettei ulkomailta saatu resepti lääkeaineille ole "aito" niin kyllä viranomaisen pitäisi pystyä tekemään jotain.

Kaukoidän lisäksi dopingia tuodaan Suomeen usein Espanjasta, missä doping-aineiden hankkiminen on verrattain helppoa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat