Yhä useampi isä jää isyyslomalle

Yhä useampi suomalaismies jää isyyslomalle lapsen synnyttyä. Viime vuonna kaksi kolmesta isästä käytti isyysvapaan hyväkseen.

Isyyslomalaisten määrä on kasvanut tasaisesti vuosi vuodelta, selviää Kelan tilastoista. Vuonna 1995 isyysvapaalle jäi reilu 50 prosenttia isistä. Neljä vuotta myöhemmin isyyslomaoikeutta käytti jo yli 60 prosenttia isistä. Viime vuonna jo lähes 70 prosenttia isistä piti isyysloman.

Pidennettyä isyysvapaata hakenut jo 1600

Isyysvapaata pidettiin keskimäärin 13 arkipäivää, jopa kolmannes isistä käytti kaikki 18 arkipäivää. Vuoden alusta isillä on ollut mahdollisuus myös pidennettyyn isyysvapaaseen.

Ennen vuodenvaihdetta isillä oli mahdollisuus pitää 1-18 arkipäivää isyysvapaata enintään neljässä jaksossa. Pidennetyn isyysvapaan saa, jos isä äidin sijasta pitää vähintään 12 viimeistä päivää vanhempainvapaasta. Sen jälkeen isä voi pitää 1-12 päivää ns. bonusvapaata. Pidennetty isyysvapaa onkin jonkin verran kiinnostanut ihmisiä. Kelan mukaan pidennettyä isyysvapaata on hakenut yli 1 600 miestä.

Isyysloman pitäminen on selkeästi suosituinta 25-34-vuotiaiden isien keskuudessa. Viime vuonna ikäryhmästä yli 70 prosenttia jäi isyyslomalle. Nuoremmista isistä vain reilu puolet piti isyysvapaata, vanhemmista isistä reilu 60 prosenttia.

Vanhempainvapaan jakaminen harvinaista

Isillä olisi mahdollisuus myös jakaa vanhempainvapaata äidin kanssa. Tätä tapahtuu kuitenkin vain harvoin. Vain reilu kaksi prosenttia isistä käyttää vuosittain oikeuttaan vanhempainvapaaseen. Lapsen kanssa kotiin jää yleensä äiti. Luku saattaa olla hieman noussut tänä vuonna, kertoo Kelan lakimies Suvi Onninen. Uuden, pidennetyn isyysvapaan saaminen kun vaatii vanhempainvapaan jakamista.

- Tällä hetkellä etenkin naisvaltaisten alojen työnantajat toivovat perhevapaiden tasaisempaa jakautumista naisten ja miesten välille. Muutos ei varmaan tapahdu hetkessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat