Yhä useampi amerikkalainen vailla sairausvakuutusta

Tilanne on saanut Yhdysvaltain päättäjät pohtimaan yleistä sairausvakuutusjärjestelmää. Tällä hetkellä järjestelmä on yksityinen.

Yli 46 miljoonaa amerikkalaista eli 16 prosenttia koko kansasta on nykyään vailla minkäänlaista sairausvakuutusta. Luku kasvaa vuosittain, sillä sairausvakuutusten kustannukset ovat nousseet niin korkeiksi, ettei kaikilla niiden piiriin kuuluvillakaan ole niihin varaa.

Yhdysvalloissa sairausvakuutusjärjestelmä on yksityinen, sillä valtio takaa vain erittäin huonotuloisten ja yli 65-vuotiaiden terveyshuollon. Amerikkalaisista 60 prosenttia saa vakuutusturvan työnantajan kautta, kaikki muut saavat huolehtia itsestään eli hankkia oman turvansa.

Väliinputoajiksi jäävät useimmiten yksityisyrittäjät, pienten yritysten työntekijät ja työttömät. Irtisanominen vie myös mukanaan työpaikan takaaman vakuutusturvan. Potkut saaneella työntekijällä on tosin oikeus pitää vakuutuksensa puolentoista vuoden ajan, mutta hänen on maksettava koko vakuutus itse. Mukana ei ole enää työnantajan maksuosuutta.

Työntekijä maksaa yleensä noin 16 prosenttia vakuutusmaksuistaan, jos se koskee vain häntä. Perheenjäsenten mukaan ottaminen nostaa osuuden noin 30 prosenttiin.

Yksityisyrittäjät pulassa

Joillakin työntekijöillä on varaa maksaa vain oma vakuutuksensa, koska lasten ja muiden perheenjäsenten lisääminen turvan piiriin maksaisi satoja euroja kuukaudessa. Itse vakuutuksensa kustantava yksityisyrittäjä saa maksaa siitä helpostikin 200-300 euroa kuukaudessa. Yrittäjän koko perheen vakuutusturva maksaa 300-800 euroa kuukaudessa.

Vakuutus ei kuitenkaan kata kaikkia kustannuksia. Lääkkeistä, laboratoriotutkimuksista ja lääkärikäynneistä joutuu maksamaan omavastuuosuuden, joka on usein 20 prosenttia laskun loppusummasta.

Kotoa lähtevät nuoret ovat pulassa, sillä heidät potkaistaan ulos vanhempien vakuutuksesta viimeistään, kun he täyttävät 21 vuotta.

- Tilanne on täysin järjetön, puhisee yksityisyrittäjä Leslie O`Flahavan Marylandista.

- Jos en saisi vakuutusta mieheni työpaikan kautta, niin olisimme pulassa. On uskomatonta, että yrittäjät maksavat korkeita veroja, mutta eivät saa vastineeksi mitään vakuutusturvaa, O`Flahavan ihmettelee.

Vakuutusta ei saa aina rahallakaan

Tilanteen tekee hankalaksi, että sairausvakuutusyhtiöt eivät edes huoli kaikkia asiakkaikseen. Jos vakuutuksenhakijalla tai perheenjäsenillä on niin sanottuja "olemassa olevia tekijöitä",, kuten korkea kolesteroli, korkea verenpaine tai astma, vakuutusta ei myönnetä edes kalliilla kuukausimaksulla.

Yhtiö voi myös sulkea hakijan tietyt sairaudet pois vakuutuksen piiristä. Tämä tarkoittaa sitä, että korkeaa verenpainetta sairastava ei saa mitään korvauksia sydänoireista ja niiden hoidosta.

Tilanne on saanut Yhdysvaltain päättäjät vihdoin miettimään jonkintasoista yleistä sairasvakuutusjärjestelmää, joka kattaisi edes lapset ja nuoret. Monissa osavaltioissa, kuten Massachusettsissa ja Vermontissa on jo säädetty omia lakeja, joiden avulla pyritään suojaamaan ne, joilla ei ole vakuutusta.

Selvitysten mukaan vuosittain menehtyy noin 18 000 amerikkalaista, koska heillä ei ole sairausvakuutusta ja sen mukanaan tuomaa mahdollisuutta saada asianmukaista hoitoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat