Yhä harvempi ravintola saa olla auki puoli kolmeen tai puoli neljään

Aiempaa harvempi ravintola saa jatkaa alkoholin myyntiä yöllä puoli kolmeen tai puoli neljään asti.

Sosiaalialan lupa- ja valvontavirasto Valviran mukaan anniskelun jatkoaikalupien määrä on vähentynyt noin viidenneksellä vuodesta 2006. Anniskelun jatkoaikalupa on nyt reilulla tuhannella ravintolalla Manner-Suomessa. Ilman jatkoaikalupaa anniskelun tulee päättyä viimeistään puoli kahdelta.

Aluehallintovirastot peruuttivat määräajaksi 61 ravintolan anniskeluluvan viime vuonna. Syynä oli usein alkoholin myynti alaikäisille tai selvästi päihtyneille.

Lisäksi mietoja alkoholijuomia myyviä kauppoja on aiempaa vähemmän. Mietojen juomien vähittäismyyntilupia on voimassa vajaat 6 000, eli yli 2 000 vähemmän kuin 1995. Samaan aikaan Alko on lisännyt myymälöitään 250:stä 350:een.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat