Yeboyah puhkesi kyyneliin viimeisen tanssinsa päätteeksi – sai myös Jukka Haapalaisen äänen värisemään

Yeboyah & Valtteri – Habibi 7:12
Katso videolta Yeboyahin ja Valtterin viimeinen tanssi.

Yeboyahin ja Valtteri Palinin freestyletanssi sai tuomaritkin herkistymään. 

Tanssii Tähtien Kanssa  -ohjelma huipentuu sunnuntai-iltana 26. marraskuuta kolmen jäljellä olevan tanssiparin taistoon. Finaalissa toisiaan vastaan kamppailevat Matti Suur-Hamari  ja Katri Riihilahti, Yeboyah  ja Valtteri Palin  sekä Pernilla Böckerman  ja Anssi Heikkilä

Finaalilähetyksessä kaikki kolme paria tanssivat kolme tanssia: tanssin läheisen kanssa, katsojien valinnan sekä freestyle-tanssin. 

Yeboyahin ja Valtteri Palinin freestyletanssin taustalla kuultiin Sevdalizan kappale Habibi. Viimeinen tanssi herkisti erityisesti Yeboyahin. 

– Päällimmäisenä tunteena on kiitollisuus, Yeboyah sai sanottua itkultaan. 

– Teissä nuorissa on voimaa. Te uskallatte. Se mikä siinä on kaunista, on se, että te jaksatte kuitenkin luottaa muodon ja tradition voimaan, Jukka Haapalainen sanoi herkistyneenä. 

– Minusta on ihana nähdä, että sinulla on kaksi puolta. Räiskyvä ja herkkä taiteilijasielu, Helena Ahti-Hallberg sanoi. 

Pari sai tanssistaan täyden kymppirivistön eli 30 pistettä tuomareilta. 

Alla olevilta videoilta näet kaksikon aiempia tansseja TTK-syksyn ajalta.

Yeboyah & Valtteri – Don’t stop me now 5:22

Yeboyah & Valtteri - Crazy in Love 3:12

Yeboyah & Valtteri - Fallin' 4:10

Yeboyah & Valtteri – Valerie 6:05

Tanssii Tähtien Kanssa -finaali sunnuntaina klo 19.30 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.
Tanssikupla MTV Katsomossa klo 18 maanantaisin ja perjantaisin.  

Lue myös:

    Uusimmat