Ydinvoimayhtiöt eivät rahoita kuntavaaliehdokkaita

Ydinvoimayhtiöt eivät anna poliitikoille kampanjarahaa ensi kuun kunnallisvaaleissa.

Jokaisella uutta ydinvoimalaa Suomeen havittelevista yhtiöistä - Fortum, Fennovoima ja Teollisuuden Voima - on näissä vaaleissa käytäntönä, että yhdelle ehdokkaalle ei anneta suoraa rahallista tukea.

- Me emme rahoita mitään poliittisia puolueita tai yksittäisiä ehdokkaita. Meillä on ollut tästä jo pitkään todella tiukat ohjeet, kertoo kehitys- ja viestintäpäällikkö Peter Tuominen Fortumin ydinvoimaliiketoiminnoista.

- Vaaliavustuksia ei ole pohdittukaan, eikä kukaan ole edes kysynyt, sanoo Pasi Natri, Fennovoiman yhteiskuntasuhdejohtaja.

-Meillä ollut periaate, että ei ole tuettu ehdokkaita vaalirahalla, sanoo myös Anneli Nikula, Teollisuuden Voiman eli TVO:n viestintä- ja yhteiskuntajohtaja.

Poliitikkojen tukea ydinvoimayhtiöt kuitenkin tarvitsevat, sillä eduskunta myöntää luvan uuden ydinvoimalan rakentamiseen. Voimalaa on myös käytännössä mahdotonta rakentaa sellaiselle paikkakunnalle, missä paikallisten asukkaiden ja poliitikkojen vastustus on ehdotonta.

Yhtiöt osallistuvat seminaareihin

Ydinvoimalobbaamisessa liikkuu toki rahaakin.

Taulukauppaa tai tilisiirtoja ei välttämättä tapahdu - ehkä osittain keväisen vaalirahoitushässäkän pelästyttämänä - mutta TVO ja Fennovoima kertovat osallistuneensa puolueiden ja ehdokkaiden järjestämiin seminaareihin, joka on yhdenlaista vaalikassan kartuttamista sekin. Seminaariin osallistuminen maksaa yleensä muutaman sata euroa.

Fennovoiman Pasi Natri sanoo kriteerinä osallistumiselle olevan sen, että seminaarin aihe liippaa jotenkin yhtiötä läheltä eli on talous- tai energiapolitiikkaa. Anneli Nikula sanoo myös TVO:n pitäneen kriteerinä sitä, että aihe on TVO:n kannalta mielenkiintoinen.

Vaalikampanjan tukea on myös ilmoitusten ostaminen puolueen tai ehdokkaan lehdissä. TVO on tehnyt tätä joinain vuosina, Anneli Nikula kertoo.

"Lobbarit ovat hemmetin taitavia"

Suoran vaalirahoituksen välttäminen ei tietenkään tarkoita sitä, että voimayhtiöt odottelisivat poliitikkojen kääntyvän itsekseen suotuisiksi.

Vaikuttaminen on muuttanut muotoaan, useat haastatellut sanovat: takavuosien räyhäkkä ydinvoimalobbaaminen ei enää käy, vaan kohteita täytyy lähestyä asiallisesti ja maltillisesti, olla tarvittaessa saatavilla.

Vihreiden kansanedustaja Kirsi Ojansuu pitää tämänhetkisen ydinvoimakierroksen lobbareita "hemmetin taitavina". Ojansuulla on kokemusta myös edelliseltä kerralta eli vuodelta 2002, kun eduskunnassa tehtiin päätös lisäydinvoiman rakentamisesta. Lobbaus on hänen mukaansa nyt paljon asiakeskeisempää ja jäsennellympää kuin viimeksi.

- Vihreisiin kohdistuva lobbaus on minimaalista, kun meidän kantamme tiedetään. Nyt lobbaus kohdistuu varmaankin eniten niihin kansanedustajiin, jotka viime kerralla äänestivät ydinvoimaa vastaan.

Yksi ydinvoimaa vastaan kuusi vuotta sitten äänestäneistä on keskustan kansanedustaja Mika Lintilä. Hänkään tuskin on enää lobbareiden unelmakohde, sillä mieli on jo muuttunut.

- Olen kallistunut ydinvoiman puolelle, sillä jo viime kerralla äänestettiin siitä, rakennetaanko lisää ydinvoimaa vai ei. Tällä kertaa lobbaus ei kohdistukaan siihen, tuleeko lisää ydinvoimaa vai ei, vaan siihen, kuka voimayhtiöistä rakentamisluvan saa, jos lupia myönnetään vain yksi, Lintilä sanoo.

TVO on yhtiöistä toistaiseksi ainoa, joka on jättänyt valtioneuvostolle periaatepäätöshakemuksen uuden ydinvoimalan rakentamisesta. Fennovoiman ja Fortumin odotetaan jättävän omat hakemuksensa lähiaikoina.

Eduskunnan on määrä päättää voimalaluvasta alkuvuonna 2010.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat